Rakennustieto on rakennusalan täyden palvelun tieto- ja mediatalo Rakennustieto-yhteisö muodostuu Rakennustietosäätiö RTS:stä ja Rakennustieto Oy:stä. Edistämme hyvää rakennustapaa toimimalla talonrakentamisen, talotekniikan, kiinteistönpidon sekä maa- ja vesirakentamisen tiedon tuottajana ja välittäjänä suunnittelusta ylläpitoon asti.
Rakennustietosäätiö RTS
on rakennusalan puolueeton vaikuttaja ja Rakennustiedon omistajayhteisö, joka vastaa koko yhteisön tutkimus- ja kehitystoiminnasta sekä huolehtii yhteiskuntasuhteista. Toiminnallamme taataan hyvän kaavoitus-, rakennus- ja kiinteistönpitotavan vaatimusten mukaiset rakennusalan tiedot ja työkalut niin ammattilaiselle kuin kodinrakentajallekin. Säätiötä ja sen toimintaa ohjaavat hallitus ja edustajisto, jossa koko rakennusala on edustettuna 50 järjestön ja yhteisön kautta.
Säätiön tehtävänä on harjoittaa toimialansa tietopalvelutoimintaa. Säätiö julkaisee hankkimiaan ja tuottamaansa tietoa sekä järjestää tiedotus- ja koulutustilaisuuksia, ylläpitää rakennustarvikenäyttelyjä, harjoittaa mm. neuvontaa ja kuluttajavalistusta. Lisäksi säätiö hankkii suunnitteluohjeille eri osapuolia mahdollisimman laajasti edustavan hyväksynnän. Tämä tapahtuu kuulemistilaisuuksissa sekä tukeutumalla toimikuntien asiantuntijoihin.
Säätiön tärkeimpiä tehtäviä on laatia toimialaansa liittyviä tutkimusohjelmia ja harjoittaa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa sekä kansainvälistä ja kotimaista yhteistyötä. Säätiö tukee toimialansa tiedettä ja taidetta.
Rakennustieto Oy
on Rakennustietosäätiö RTS:n omistama osakeyhtiö. Kustannamme tietokortistoja, digitaalisia tuotteita, kirjoja ja lehtiä alan ammattilaisille ja kuluttajille.
Rakennustiedosta löytyvät ajankohtaiset rakennusalan säännökset, ohjeet ja tuotetiedot sekä vastaukset rakentamisen teknisiin ongelmiin. Tietotuotantomme on ajantasaista ja teemme jatkuvaa selvitystyötä alan tietotarpeista. Ajankohtaisen tiedon lisäksi Rakennustiedosta löytyy myös rakentamisen historiatietoa, esim. rakentamisen ohjekortteja jälleenrakennusajasta, vuodesta 1942 alkaen.
Rakennustiedon omissa kirjakaupoissa tarjoamme laajan valikoiman myös muiden koti- ja ulkomaisten kustantajien julkaisuja. Kaikille avoimet rakennustarvikenäyttelymme tarjoavat eri kaupungeissa tietoa valmistajien tuotteista sekä rakentamiseen ja remontointiin liittyvää maksutonta henkilökohtaista neuvontaa. Koulutamme ja tiedotamme myös alan muuttuvista määräyksistä ja ajankohtaisista asioista.
Helsingin lisäksi Rakennustiedolla on toimipisteet Kuopiossa, Lappeenrannassa, Oulussa ja Tampereella sekä tytäryritykset Tallinnassa ja Pietarissa. Rakennustieto toimii myös aktiivisesti alan kansainvälisten järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Yhteistoiminnan tavoitteena on korkeatasoisen ja terveellisen rakentamisen edistäminen ja hyödyllisen vuorovaikutuksen aikaansaaminen.