Luokitus edistää vähäpäästöisten
rakennusmateriaalien kehittämistä ja käyttöä Hyvä sisäilmasto edellyttää sisäilma-asioiden huomioon ottamista
suunnittelun, rakentamisen ja käytön kaikissa vaiheissa. Sen lopulliseen
laatuun vaikuttavat monien muiden tekijöiden ohella sisätilojen
rakennusmateriaalit. Rakennusmateriaalien päästöluokitus esittää
vaatimukset tavanomaisissa työ- ja asuintiloissa käytettäville
materiaaleille hyvän sisäilman laadun kannalta. M1-merkki kertoo vähäpäästöisyydestä.
Luokitus on yritys- ja tuotekohtainen
Kaikki luokitellut tuotteet on listattu yritys- ja tuotekohtaisesti Rakennustietosäätiö RTS:n sivuille. Mikäli et löydä tuotetta listalta etsimäsi yrityksen kohdalta, sitä ei ole luokiteltu.
M1-luokitustunnusta voi käyttää markkinoinnissaan yritys, jonka tuotteet on hyväksytty M1-luokkaan. Yritys voi käyttää luokitustunnusta vain niiden tuotteiden kohdalla, joille on myönnetty luokitus. Yritykset, jotka eivät ole luokitelleet myymiään tai markkinoimiaan tuotteita, eivät saa käyttää luokitustunnusta.
Luokitustoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen
Maahantuojat ja valmistajat voivat halutessaan hakea tuotteilleen rakennusmateriaalien päästöluokitusta, jonka myöntää Rakennustietosäätiö RTS. Luokitustoiminta on vapaaehtoista eikä perustu viranomaismääräyksiin, mutta Suomen Rakennuttajaliitto RAKLI, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Suomen Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ja Suomen Konsulttitoimistojen Liitto SKOL suosittelevat jäsenilleen luokituksen käyttöönottamista rakentamisen laadun edistämiseksi.
Luokitukset myöntää Rakennustietosäätiö RTS
Luokitustoimintaa ohjaa ja valvoo Rakennustietosäätiön päätoimikunta Sisäilmastoluokitus (EPT 24). Siinä ovat edustettuina rakennustuoteteollisuus, rakennuttajat, suunnittelijat, viranomaiset ja muut alan asiantuntijat. Luokitushakemusten käsittely tapahtuu toimikunnan valitsemassa erillisessä luokitustyöryhmässä. Rakennusmateriaalien päästöluokitustoiminta perustuu seuraavissa
asiakirjoissa esitettyihin periaatteisiin:
Sisäilmastoluokitus 2008 Rakennusmateriaalien
päästöluokitus on osa Sisäilmayhdistys ry:n kehittämää laajempaa
luokituskokonaisuutta. Sisäilmastoluokitus
2008 (LVI
05-10440, RT 07-10946,
KH
27-10422, Ratu 437-T,
SIT
05-610065) palvelee rakennus- ja taloteknistä suunnittelua ja urakointia
sekä laite- ja materiaalivalmistusta rakennettaessa entistä
terveellisempiä ja viihtyisämpiä rakennuksia.