Osallistumme työntekijöidemme hyvinvoinnin edistämiseen Rakennustietoa pidetään innostavana ja kilpailukykyisenä työnantajana. Vuonna 2006 Rakennustieto palkittiin Suomen Parhaat Työpaikat -kilpailussa ja kyselytutkimuksessa.
Rakennustieto palkittu hyvänä työnantajana
Vuonna 2006 saadun Suomen Parhaat Työpaikat -palkinnon lisäksi Rakennustieto on saanut vuonna 2004 vastaanottaa Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn työsuhdevaliokunnan myöntämän "Hyvän työnantajan palkinnon" osoituksena esimerkillisestä toiminnasta hyvän työyhteisön luomiseksi.
Tasa-arvon noudattaminen
Rakennustiedolla on tasa-arvosuunnitelma. Annamme henkilöstölle yhtäläisen mahdollisuuden työssä onnistumiseen ja kehittymiseen sekä uralla etenemiseen. Päivittäisissä toiminnoissa ja päätöksenteossa pyrimme huomioimaan kaikkien henkilöiden tasa-arvoisen kohtelun.
Ammattitaidon kehittäminen
Tuemme henkilökunnan ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä sekä järjestämme valmennusta ja koulutusta tarpeiden ja halukkuuden mukaan.
Työssä viihtyminen
Työhyvinvointisuunnitelmamme määrittää toimenpiteet koulutukselle, liikunnalle, kehityskeskusteluille, esimiestyölle, työhyvinvoinnille ja työterveyshuollolle. Sitä noudattamalla vahvistamme työssä viihtymistä, henkilökunnan työssä jaksamista ja omaehtoisen työkyvyn ylläpitämistä.
Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen
Pyrimme helpottamaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamista erilaisia varahenkilöjärjestelmiä, etätyö- ja osa-aikamahdollisuuksia kehittämällä.
Yhteistyöllä toimiala ja Rakennustieto tutuksi
Pyrimme yhteistyöllä eri ammattiryhmien järjestöjen, ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa herättämään kiinnostusta yhtiön toimialojen ammatteihin järjestämällä opettajille ja opiskelijoille mahdollisuuksia tutustua toimintoihimme.