Rakennustieto
EtusivuYhteydenottoHaku

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Rakennustiedon lehdet > Uutiset > Lujabetonille merkittävä 13 miljoonan euron tilaus: Ratapölkkyjä puukuljetusten tarpeisiin

Lujabetonille merkittävä 13 miljoonan euron tilaus: Ratapölkkyjä puukuljetusten tarpeisiin


Lujabetoni sai Liikenneviraston Rautatieosastolta kaksivuotisen, noin 13 miljoonan euron tilauksen ratapölkyistä. Ratapölkkyjä toimitetaan muun muassa Liikenneviraston tämän vuoden radanparannustöihin, jotka turvaavat kotimaista puuhuoltoa. Lujabetonin tämän kevään pölkyt menevät Maaselkä-Vuokatti-rataosuudelle.

Lujabetoni on Suomen toiseksi suurin betonielementtien valmistaja. Ratapölkkymarkkinoille yhtiö pääsi jo vuonna 1997 itse kehittämällään nykyaikaisella ratapölkkytuotantolinjalla. Linjan suunnittelussa onnistuttiin niin hyvin, että se täyttää vielä nytkin uuden tulevan yhteiseurooppalaisen suunnittelunormin Eurocoden vaatimukset. Siitä lähtien Ratahallintokeskuksen (1.1.2010 lähtien Liikenneviraston Rautatieosasto) jatkuvat pölkkytilaukset ovat tuoneet Lujabetonin Siilinjärven tehtaille vakaata perustyökuormaa 40 työpaikan muodossa. Lisäksi pölkkytuotanto työllistää lukuisan määrän aliurakoitsijoita kuljetuksessa ja kunnossapidossa, lähteehän tehtaalta päivittäin eteenpäin lähes kymmenen rekkakuormaa ratapölkkyjä.

Liikenneviraston rautatieosaston investointijohtaja Harri Yli-Villamo kertoo, että tämän vuoden
rataverkon korjausinvestointi- ja kehittämismäärärahat ovat noin 350 miljoonan euron luokkaa. Tästä summasta noin 117 M€ käytetään korvaus- ja ylläpitoinvestointeihin, loput suurempiin rataverkon kehittämishankkeisiin. Vuoden 2010 määräraha on pienempi kuin parin edellisen vuoden määrärahat.

Investoinneilla on merkitys sekä junien nopeuksiin että välillisesti myös aikataulujen täsmällisyyteen.
- Tämän vuoden suurin kunnostushankkeemme on Kolari-Tornio-radan perusparannus puukuljetusten ja Lapin matkailukuljetusten sujuvoittamiseksi ja muutaman vuoden kuluessa avattavan kaivostoiminnan tarpeisiin. Valtimo-Maaselkä-rataosuus valmistui viime vuonna ja projekti jatkuu tänä vuonna Maaselkä-Vuokatti-osuuden merkeissä. Tämä rataosuus parantaa myös kotimaisia puukuljetuksia, kertoo Yli-Villamo.

Suomen raidepituus sivuraiteineen on 8596 kilometriä. Se on pääosin rakennettu sodan jälkeen puisilla ratapölkyillä, joita nyt vaihdetaan betonisiin.
- Pääradat alkavat jo kaikki olla betonipölkyillä. Nyt on vuorossa pääverkon ulkopuoliset rataosuudet. Viime vuonna poistimme yli 100 tasoristeystä ja tänä vuonna ohjelmassa on noin 50. Tasoristeysten poistaminen on edellytys suurempiin junanopeuksiin.

Kysymykseen, koska Kuopio-Helsinki-välin matka-aika laskee nykyisestä neljästä kolmeen ja puoleen tuntiin Yli-Villamo vastaa:
- Pieksämäki-Kuopio-rataosuuden parannustyöt alkavat parin kolmen vuoden sisällä. Matka-aikaan sen vaikutus on kuitenkin vähäinen, puolen tunnin aikataulukiristykseen pitäisi tehdä nopeudennoston vaatimat toimenpiteet Kouvolasta asti. Mutta korjaustyö mahdollistaa aluekehitysrahoilla tehtyjen toimenpiteiden hyötyjen realisoitumisen. Rahoilla on poistettu tasoristeyksiä, mutta päällysrakenteen kunto ei ole sallinut junien nopeuksien nostamista.

ikoni_print
HAKU ( Rakennustiedon Lehdet )

UUTISET