Rakennustieto
EtusivuYhteydenottoHaku

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Rakennustaito > UUSIN LEHTI > Pääkirjoitus: Hajamietteitä pakkasessa
Lehti: 1/2010 | Sivu: 5

Pääkirjoitus: Hajamietteitä pakkasessa


Tämän ainaisen kylmyyden keskellä kuuluu jotain myönteistäkin rakentamisen työturvallisuusrintamalta: viime vuonna kuolemaan johtaneita työtapaturmia sattui vain yhdeksän eli kolme vähemmän kuin vuonna 2008. Yksi vaikuttava tekijä lienee rakentamisen hiljentyminen, mutta varmasti jatkuvalla suunnitelmallisella työsuojelutyöllä on ollut oma vaikutuksensa.
Kerromme tässä lehdessä parissakin jutussa Skanskan työturvallisuusasioista nimenomaan siksi, että yrityksessä työturvallisuus on asetettu yhdeksi tärkeimmäksi tuloksentekovälineeksi. Pörssiyhtiöstä kun on kyse, ei työmaiden turvallisuuteen panostaminen ole mikään humaani sosiaalisen tasa-arvon asia vaan pohjimmiltaan raakaa bisnestä. Tämän ymmärtää, kun jokainen rakentamisen työtapaturma maksaa keskimäärin 6000 euroa. Tämä kaikki on pois tuloksesta. Siinä se.

Lainsäädäntötyö tuntuu kangertelevan ministeristä tai ministeriöstä riippumatta. Joulukuussa eduskunta hyväksyi vihdoin ja viimein uuden asunto-osakeyhtiölain, joka tulee voimaan heinäkuun alusta. Sen parhaita puolia on, että asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksissa tulee käsitellä vuosittain viideksi vuodeksi tehty korjausselvitys ja päättää sen vaatimista toimenpiteistä. Tästä eteenpäin on selvää, että jos osakkaat antavat talonsa rapautua ja korjausvelan kasvaa, kyseessä on tietoinen valinta.
Rakentamisen normitusten vaikutuksia rakentamisen hintoihin tarkasteltiin laajalla yhteistyöllä normitalkoissa ja loppuraporttikin luovutettiin jo vuosi sitten. Tähän osittain liittyi myös erilaisiin lupiin liittyvän päätösvallan siirtäminen alueellisilta viranomaisilta suoraan joihinkin kuntiin, jolloin kokeiltaisiin ns. kevennettyä rakennuslupamenettelyä. Tämän menettelyn mahdollistavan lain lupailtiin tulevan voimaan tämän vuoden alusta, mutta vielä ei valmistelusta ole tullut lakiehdotusta käsiteltäväksi päättäjille.
Yhdeksi rakennuslupaa hakevien ongelmaksi koettiin mm. se, että lupaviranomaisten tulkinnat vaihtelevat kuntakohtaisesti ja myös kunnan sisällä yksittäisten käsittelijöiden välillä. Härkää sarvista on tartuttu ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa Helsingin, Espoon ja Vantaan käytäntöjä on yhtenäistetty hyvin pitkälle ja työ jatkuu edelleen. Siis korjattu juuri sitä, minkä asiakkaat ovat kokeneet ongelmaksi.

Toimituksemme muutti pari viikkoa sitten kerrosta alaspäin ja nykyaikaa seuraillen hieman tiivistetympään tilaan. Siinä yhteydessä oli todettava, että vaikka kaikki käytettävä tieto ja raportit löytyvät bittijärjestelmien syövereistä, niin kummasti sitä oli kerännyt itselleen turhaa paperia mappi tolkulla.
Tässä numerossa puhutaan myös tietomallintamisesta ja sen hyödyllisyydestä ja toimivuudesta työmaaolosuhteissa. Koskahan ollaan niin pitkällä, että suurista nipuista piirustuksia päästäisiin vaikkapa päivittyvään paperiin, joka pitäisi sisällään myös muistin muutoksista? Kyllä tällaista varmasti jossain innovoidaan, siis sellaista piirustusnäyttöä, joka kestää myös rankempaa käsittelyä, likaisia sormenjälkiä ja Suomessa pakkasta.

Kevätaurinkoa odotellen

riitta o.


ikoni_print
HAKU ( Rakennustaito )

UUTISET