Rakennustieto
EtusivuYhteydenottoHaku

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Rakennustaito > Tuoteuutiset > Rakennustaito, tuoteuutiset 7/2009

Rakennustaito, tuoteuutiset 7/2009


Kuukauden tuotteina akustiset kuvateokset

Helsingin Rakennuskeskus valitsee kuukausittain näyttelyn uutuustuotteen. Lokakuun tunnustuksen saavat Moodin akustiset kuvateokset, joiden avulla voidaan toteuttaa suuriakin kuvateoksia ja seinäkkeitä visuaalisen tunnelman luomiseen.

Moodin valikoimista löytyvät uusimmat tekniikat ja ratkaisut erilaisten kuvateosten toteutukseen. Mood Acoustic -tuotteessa helposti vaihdettavan kuvaosan taakse asennetaan Ecophon-akustiikkalevyt. Tällaiset mittatilaustyönä valmistettavat kuvateokset voidaan sijoittaa seinään tai kattoon, ja niillä voidaan luoda myös kaksipuolisia tilanjakajia ja seinäkkeitä.

Teoksissa käytettävä kangaslaatu täyttää julkisen puolen paloturvallisuusvaatimukset.
Kehysmalleja on useita ja niiden korkeudet vaihtelevat 20 mm:stä 120 mm:een. Saatavilla on myös erikoisvahvoja koteloita, esimerkiksi 180 mm. Kehyksen perusväri on anodisoitu hopea, mutta kehys voidaan myös maalata RAL-värikartan väreillä.

Akustisen kuvateoksen kuva-aihe voi olla Moodin valmiista valikoimista tai kyseistä kohdetta varten suunniteltu. Myös tilaajan omia kuvia voidaan käyttää. Kuva- ja tekstiaiheiden lisäksi vaihtoehtoina ovat myös yksiväriset pinnat ja kuosit. Tuotteet sopivat niin yksityisiin kohteisiin kuin julkisiinkin tiloihin, kuten toimistoihin, neuvottelu- ja opetustiloihin, hotelleihin, ravintoloihin, sairaaloihin ja laivoihin.

Lisätietoja:
Mood Works Oy Ltd
puh. (09) 672 219
info@mood.fi
www.mood.fi

Imuri työmaalle

Keskuspölynimuri DustBuster helpottaa rakennustyömailla siivoustyötä ja auttaa vähentämään sen kustannuksia: työ hoituu kevyillä imuletkuilla eikä perinteistä raskasta teollisuusimuria tarvitse kanniskella kerroksesta toiseen. Tuote onkin hyödyllisimmillään kerrostalojen saneeraustyömailla nopeuttamalla siivoamista ja vähentämällä niin työntekijöiden kuin asukkaidenkin pölyhaittoja.

DustBusterin runkoputkisto asennetaan kerrostaloissa porraskäytävään ja haarakappaleita imurasioineen kerroksiin tarpeellinen määrä. Ohjauskeskuksella varustettu imuyksikkö – pölynimurin koneisto – asennetaan mahdollisimman alas, esimerkiksi kellariin tai ulos. Tämä vähentää myös siivoamisesta aiheutuvia meluhaittoja erillisiin teollisuuspölynimureihin verrattuna. Suodattimella varustettu syklonierotin ja jätesäiliö sijoitetaan myös rakennuksen alaosaan kuivaan tilaan, jolloin tyhjennys on helppoa. Jätesäiliössä on 150 litran säkki, jonka voi helposti heittää roskalavalle vaikka työpäivän päätteeksi.

Normaalin siivoustyön ohella DustBuster soveltuu myös kohdepoistolaitteeksi esimerkiksi poraus-, hionta- tai piikkaustyöhön.

DustBuster on jatkoa aikaisemmille ProDuster-imureille, mutta uusi muotoilu tekee tuotteesta helpomman ja ergonomisesti kätevämmän käsitellä.

Lisätietoja:
Provacuum Oy
puh. (03) 348 5629
www.provacuum.fi

Huopa-läpivienti loiville katoille

Loivien kattojen Vilpe-tuoteperhe on täydentynyt korkealla XL huopa-läpiviennillä. Tuotteen avulla voidaan Vilpe-poistoputket ja huippuimurit asentaa loiville huopakatoille jo huovan asennuksen yhteydessä.

Korkean huopa-läpiviennin etuna on sen padotuskorkeus, joka on 300 mm. Läpivienti käy Vilpe XL-mallisille poistoputkille ja huippuimureille, joiden sisäputken halkaisija on 160–250 mm. Läpiviennin laipan leveys on 152/154 mm. Korkean XL huopa-läpiviennin vakiovärit ovat musta ja harmaa.

Ennestään Vilpe-valikoimasta löytyy korkea huopa-läpivienti poistoputkille ja huippuimureille, joiden halkaisija on 110–160 mm ja padotuskorkeus 200 mm. Laipan leveys tälle pienemmälle korkealle huopa-läpiviennille on 150 mm.
Vakiovärit ovat musta ja harmaa.

Lisätietoja:
SK Tuote Oy
puh. 020 123 3200
www.sktuote.fi

Mustaa betonia

Kivitalojen seinissä mustaksi värjätty betoni on ollut aiemmin ongelmallinen: lopputulos on helposti hailakka ja läiskikäs. Lujabetonin kehittämän uuden reseptin myötä musta väri on elementissä kuitenkin täysin musta ja pinta tasainen. Tasainen pinta tehdään hienopesutekniikalla, mutta uudella betonimassan erikoisreseptillä sementtipastan läiskikkyys häviää ja rouhekivenä käytettyä musta gabro-kivi tulee edustavasti esiin.

Sitkeänä ja kovana kivilajina musta gabro kestää hyvin kulutusta ja vaikeitakin sääoloja, joten tällainen julkisivu on käytännössä täysin huoltovapaa ja lähes ikuinen. Tähän asti on julkisivut pitänyt uudelleenmaalata 10–15 vuoden välein, jos on haluttu täysmustaa pintaa.

Läpivärjättyjen betonien rinnalle Lujabetoni on ottanut tuotevalikoimaansa myös tehtaalla valmiiksi maalatut julkisivut erilaisten kirkkaiden väripintojen tarjoamiseksi.

Lisätietoja:
Lujabetoni Oy
puh. 020 789 5500
www.lujabetoni.fi

Helppohoitoinen jäteveden puhdistamo

Uponor on tuonut markkinoille Uponor Clean I -panospuhdistamon haja-asutusalueella olevien yhden perheen asuntojen ja ympärivuotisessa käytössä olevien kakkosasuntojen jäteveden käsittelyyn.

Uusi puhdistamo on varustettu langattomalla hälytysjärjestelmällä. Näin sen toimintaa voi seurata helposti kodin sisällä: pieni näyttöpaneeli pitää asukkaan ajan tasalla puhdistamon toiminnasta.

Uponor Clean I -panospuhdistamo puhdistaa jäteveden vakiokokoisissa erissä biologis-kemiallisessa puhdistusprosessissa. Tehokas fosforinpoisto saadaan aikaan kemiallisella saostuksella. Puhdistettu jätevesi johdetaan esimerkiksi avo-ojaan tai sepelillä täytettyyn ojaan. Puhdistusprosessi sietää hyvin keskeytyksiä, mikä tekee puhdistamosta hyvin soveltuvan myös ympärivuotisessa asumisessa oleviin kakkosasuntoihin.

Puhdistamon vuotuinen sähkönkulutus on vain 330 kWh. Puhdistamon tilava lietesäiliö vaatii tyhjentämisen vain kerran vuodessa.

Pienikokoinen Uponor Clean I -panospuhdistamo vie vain vähän tilaa ja sen asennussyvyys on matala. Puhdistamon voi sijoittaa myös kallioiseen maastoon ja saneerauskohteessa esimerkiksi vanhojen betonirengaskaivojen tilalle. Panospuhdistamon asennus hoituu ammattilaiselta nopeasti ja puhdistamon saa käyttöön jopa saman päivän aikana. Langattoman ohjauksen ansiosta piha-alueelle jää näkyviin vain kaksi siistiä kantta.

Lisätietoja:
Uponor Suomi Oy
puh. 020 129 211
www.uponor.fi

Pahan sään varalle

AluClik Myrskysäleikkö soveltuu tuuletettavien tilojen julkisivuiksi ja mm. IV-konehuoneisiin, kylmiin varastoihin ja roskakatoksiin sekä IV-aukkojen sääsuojasäleiköiksi – paikkoihin joissa tarvitaan hyvää sää- ja näkösuojaa. Tuotteen avulla voidaan toteuttaa esim. IV-kammioiden suojaus kokonaisuudessaan.

Myrskysäleikön toiminta perustuu tukkeutumattomaan rakenteeseen, joka varmistaa tehokkaan veden ja lumen erottelun. Säleikön optimoidun rakenteen ansiosta vesi ja roskat sekä talvisin lumi ja sohjo valuvat esteettömästi säleitä pitkin ulos. Erillisiä IV-säleiköitä ei Alu Clic Myrskysäleikköä käytettäessä tarvita.

Myrskysäleikön valmistusmateriaali on kevyt ja korroosiovapaa, jauhemaalattu alumiini. Säleikön väri on valittavissa RAL-värikartan valikoimasta. Korkealuokkainen jauhemaalauspinnoitus varmistaa tuotteen pitkäikäisyyden ja muuhun julkisivuun soveltuvan ulkonäön.

Lisätietoja:
Alupro Oy
puh. 0207 421 700
info@alupro.fi
www.alupro.fi

Nopea märkätilatasoite

Kiilto SR on nopea, sementtipohjainen ja M1-luokiteltu märkätilatasoite sisäseinäpinnoille. Tuote soveltuu Kiillon vedeneristeiden ja laatoituksen alle ja lujittuu nopeasti.

Tuotteella voidaan ylitasoittaa 2–5 mm ja osittain tasoituksessa jopa 15 mm:n kerrosvahvuuksiin. Pinnasta tulee tasainen ja noin 5 mm kerros voidaan vedeneristää jo neljän tunnin kuluttua tasoituksesta. Hyvän täyttökyvyn ansioista tuote soveltuu erinomaisesti mm. sellaisiin saneerauskohteisiin, missä täyttöpaksuus on vaihteleva.

Lisätietoja:
Kiilto Oy
puh. 020 771 0100
www.kiilto.com

Kuulonsuojaus testiin

Työsuojelusta vastuuta kantava työnjohtaja voi VeriPRO-menetelmää käyttämällä varmistaa, onko eri valmistajien kuulonsuojaintulppien antama suoja riittävä eri henkilöille. Menetelmä mittaa todellisen, henkilökohtaisen melunvaimennuksen. Vaiheittain etenevän tietokoneohjelman testeillä tarkistetaan melutaso kuulonsuojaustulppien kanssa ja ilman niitä.

Ohjelma ilmoittaa mm. ovatko kuulonsuojaintulpat paikallaan oikein ja onko suojaus riittävä.
Tarkastuksen jälkeen ohjelma laatii henkilökohtaisen kuulonsuojausraportin. Siinä ilmoitetaan henkilökohtaisen vaimennusarvon lisäksi mm. korkein melutaso, jolle testattu henkilö saa altistua.

Tulokset tallentuvat ohjelmaan, jota analysoimalla voidaan tarkistaa, ovatko annetut suojausohjeet riittävät.

VeriPRO-testi sisältää kaksi eri testaustasoa: täydellisen tarkistuksen viidellä taajuudella vuositarkastukseksi sekä yhdellä taajuudella tehtävän pikatestin, joka on tarkoitettu useammin tehtäväksi nopeaksi ja helpoksi ”läpäissyt/hylätty” -testiksi.
Testin mukana tulee opetusvideo, jossa näytetään, kuinka erimallisia kuulonsuojaintulppia käytetään oikealla tavalla. Video täyttää EU-direktiivin 2003/10/EY asettamat, työsuojelukoulutusta koskevat vaatimukset.

Lisätietoja:
Sperian Protection Nordic AB
puh. (09) 694 9625
www.sperianprotection.fi


Suojaseinä saunaan

Puulämmön AITO-suojaseiniin kuuluu kiukaan alusta ja eduspelti, kulmasuoja kaksine seinälevyineen ja erillinen laudesuoja, jolla halutessa saadaan U-muotoinen suoja. Suojalevyn paksuus on 45 mm. Levyt ovat polttomaalattua, vaaleanharmaata terästä ja ne on helppo kiinnittää mukana seuraavilla kiinnitystarvikkeilla. Päätypalat antavat huolitellun loppusilauksen.
Rakentaja voi suojaseinistä koota omaan saunaansa sopivan kokonaisuuden, joka samalla kertaa sekä pienentää suojaetäisyyttä että lisää paloturvallisuutta. Suojaseinillä saadaan turvallinen, tuulettuva rakenne, joka muodostaa huolitellun kokonaisuuden.

Lisätietoja:
Puulämpö Suomi Oy
puh. 020 741 6740
www.puulamposuomi.fi

Sähkövirta käden ulottuville

PowerBox tuo käden ulottuville sähkövirran työvalaisimille ja työkaluille sekä paineilman ilmapistooleille ja muille paineilmatyökaluille. Tuote on varustettu kahdella imuliitännällä, jotka soveltuvat erinomaisesti työkalukohtaisille imuhuuville hionta- ja kiillotuspölyjen poistoon sekä imurointiin. Järjestelmä voidaan varustaa myös energiaa säästävällä automaattiventtiilillä, joka käynnistää imuyksikön tarvittaessa.

Asentamalla PowerBox-yksikkö PowerArm-puomiin saadaan yksikölle ulottuvuutta kahteenkin työskentelypisteeseen. Kuusi metriä pitkä puomi taittuu keskeltä ja kääntyy 180°.
PowerBox -yksikköön on saatavana myös erillinen seinäkiinnitysteline.

Lisätietoja:
Tecalemit Environment Oy
puh. 029 006 200
www.tyoymparisto.fi
www.tecalemit.fi

Kamera valvoo

Bosch Security Systems kehittää kameravalikoimaansa uudella älykkäällä valvontatekniikalla. Boschin uusi tekniikka on nyt käytössä vastikään julkistetussa kiinteässä Dinion 2 X Day/Night -kamerassa sekä Flexidome 2 X Day/Night kupukamerassa. Ne soveltuvat hankaliinkin valaistusolosuhteisiin, kuten yövalvontaan sekä kohteisiin, joissa kuvien tarkkuus on tärkeää. Tällaisia kohteita ovat mm. valvottujen ulkoalueiden rajat, liikenteenvalvonta, tunnelit, pysäköintialueet sekä kasinot ja pelihallit.

Kameroissa on dynamiikka-alueeltaan laaja CCD-kenno ja uusi Boschin suunnittelema 20-bittinen digitaalinen signaaliprosessori. Kameroiden toiminnot takaavat mm. tarkan yksityiskohtien toiston ja paremman kuvanlaadun vähäisessä valossa. Hankalissa valaistusolosuhteissa erittäin herkkä CCD-kenno analysoi jokaisen kuvan automaattisesti pikseli pikseliltä ja tuo esiin yksityiskohtia, joita ihmissilmä ei erota. Kameroissa on päivä- ja yökäyttömahdollisuus infrapunakontrasteineen.

Testikuvageneraattorin avulla voidaan testata kaapeleita ja etsiä vikoja muista valvontakameralaitteista. Asentaja voi tarkistaa kameran tilan sekä muuttaa asetuksia ja päivittää laiteohjelmistoa kannettavalla tietokoneella.

Lisätietoja:
Bosch Security Systems
puh. (09) 435 991
www.boschsecurity.fi
www.bosch.fi
ikoni_print
HAKU ( Rakennustaito )

UUTISET