Rakennustieto
EtusivuYhteydenottoHaku
Rakennustaito > Tuoteuutiset > Rakennustaito, tuoteuutiset 10/2011

Rakennustaito, tuoteuutiset 10/2011


Uudenlainen jätekontti

Ecomp Oy on kehittänyt maanalaisen, mekaanisesti nostettavan ja laskettavan jätepuristin- ja jätekonttijärjestelmän. Kehittelyn lähtökohtana oli järjestelmä, jossa ei tarvittaisi lainkaan sähköä, vaan kaikki toiminnat tapahtuisivat mekaanisesti koukkulaitteella varustetulla autolla.
Kun maan alle sijoitettava säiliö on kontti, voidaan kontti lokeroida yläsaranoiduilla väliseinäkkeillä. Näin saadaan esimerkiksi kerrostalojen jätepiste yhteen konttiin. Koukkulaitteella varustetulla autolla se nostetaan yläasentoon, kontti vedetään auton päälle ja käydään tyhjentämässä, tuodaan takaisin ja lasketaan alas.
Jos kontin sijaan laitetaan jätepuristin, tarvitaan sitten jo sähköenergiaa. Jos puristin on maan alla, on puristimen päälle asennettava katos ja sen päälle asennetaan tarvittava määrä aurinkopaneeleita. Puristimia voi olla useampia, jolloin vastaavasti laajennetaan katosta paneeleineen.
Aurinkopaneeleista kerättävä energia välivarastoidaan akustoon, josta tarvittava sähköenergia siirretään puristimille. Akuston sijoitus maan alle lisää niiden käyttöikää.
Maan alainen tila voidaan tarvittaessa tuulettaa ja varustaa hajunpoistolaitteilla.
Katos on hyödynnettävissä myös autokatoksena, koska puristimen päällä oleva kansi on käytettävissä esim. parkkipaikkana. Maan päällä on ainoastaan puristimen täyttöastia, josta roskasäkit pudotetaan puristimeen. Esimerkiksi toimistotaloissa autot ovat katoksissa vain päivisin ja kun puristimet ovat maan alla, saadaan neliöt käytettyä tehokkaasti.
Mikäli autot ovat sähkökäyttöisiä, voidaan myös ne ladata samoilla akustoilla, eli aurinkoenergialla.

Lisätietoja:
Ecomp Oy
puh. 020 7479 040
www.ecomp.fi

Ääntä vaimentamaan

Uponor laajentaa ilmanvaihdon äänenvaimenninvalikoimaansa entistä suurempiin kanavakokoihin ja tuo markkinoille 200 mm:n kanavakoolle tarkoitetun uuden äänenvaimentimen.
Pyöreälle kanavalle tarkoitetun uutuuden valmistusmateriaalina on hygieeninen, helposti puhdistettava ja iskunkestävä Dacron.
Kantikas vaimennin on kevyt käsitellä ja sen asentaminen on helppoa ja nopeaa. Väriltään uutuusvaimennin on musta. Se täyttää tiiveysluokka D:n vaatimukset.
Äänenvaimentimen mitat ovat (pituus x leveys x korkeus) 1000 mm x 360 mm x 250 mm ja paino 5,3 kg.

Lisätietoja:
Uponor Suomi Oy
puh. 020 129 211
fax 020 129 210
www.uponor.fi


Silikonituote homeenestotakuulla


Pattex-tuoteperhe on laajentunut uuteen Pattex Silcone -silikonituotteella. Homeenestotoiminnolla varustetulle tuotteelle myönnetään viiden vuoden takuu. Uusi koostumus ehkäisee, torjuu ja pysäyttää homeen muodostumisen.
Pattex Siliconea on saatavissa valkoisena, hopeanharmaana ja tummanharmaana. Tuote on hajuton ja liuotteeton.
Tuotteen toinen versio, Pattex Easy Silicone, sopii erityisesti herkkäihoiselle sekä kodinremontoijille, jotka arvostavat sitä, että ylimääräinen silikonimassa on helposti poistettavissa käsistä ja työkaluista pelkällä vedellä. Myös silikonin levittäminen on helpompaa, kun sauman voi tasoittaa vain puhtaalla vedellä kostutetulla sormella. Tätä tuotetta on saatavissa vain valkoisena.
Sekä Pattex Silicone että Pattex Easy Silicone ovat saatavissa sekä perinteisessä patruunapakkauksessa että Easy Pack -painepakkauksessa. Helppokäyttöinen painepakkaus toimii nappia painamalla eikä sitä varten tarvita patruunapuristinta. Pakkauksessa on myös säädin, josta voi määritellä annostelun, ja käännettävä suutin, joka helpottaa vaikeiden kulmien saumausta.

Lisätietoja:
Henkel Norden Oy
puh. 020 122 311
www.henkel.fi

Uutta akkuteknologiaa


AEG Powertools on tuonut markkinoille uusimpaan akkuteknologiaan perustuvan Li-Ion akkusarjan tuotemerkillä Pro Lithium-Ion. Uudet akut tarjoavat aikaisempaa pidemmän käyttöajan ja -iän ”älykkäiden” suojaominaisuuksiensa ansiosta. Uusi akkusarja on yhteensopiva AEG:n aikaisempien sukupolvien sähkötyökalujen ja latureiden kanssa.
AEG Pro Lithium-Ion -akuissa on sisäänrakennettu Triple Protection-suojaelektroniikka, joka tarjoaa ammattilaiskäytössä keskeisiä suojaominaisuuksia. Ylikuumenemissuoja seuraa jatkuvasti akun lämpötilaa ja suojaa automaattisesti ylikuumenemiselta, mikä pidentää akun käyttöikää. Uudet akut toimivat 20 % viileämpinä kuin aikaisemmin ja suoriutuvat ongelmitta matalissa, jopa -18 asteen lämpötiloissa.
Ylikuormitussuoja puolestaan sulkee virransyötön välittömästi ylikuormituksen sattuessa. Suoja nollaa lisäksi itsensä automaattisesti, jolloin työtä voidaan jatkaa saumattomasti.
Uuden akkusarjan tavaramerkkinä on kestävä ulkorakenne jämäkällä kumipäällysteellä, joka suojaa elektroniikkaa ja akkukennoja iskuilta, pudotuksilta ja muilta vaativan työmaaympäristön rasituksilta.
Uudet akut sisältävät myös sisäänrakennetun virtamittarin, joka ilmaisee akun jäljellä olevan varauksen. Sarjaan kuuluu myös uudenlainen laturi, joka analysoi akun tilaa ja lämpötilaa, ja aloittaa latauksen vasta näiden ollessa hyväksyttävässä tilassa.

Lisätietoja:
AEG:n asiakaspalvelu
puh. 0800 109 000
e-mail:
asiakaspalvelu@tti-emea.com
www.aeg-powertools.fi


SC-pumppu uuteen kokoluokkaan

Kolmeksin kuivamoottori- ja taajuusmuuttajatekniikkaan perustuva uutuuspumppusarja SC on suunniteltu rivi- ja kerrostalokokoluokkaan, mutta antaa uusia mahdollisuuksia myös isommille kohteille ja julkisille rakennuksille.
Edistyksellisen taajuusmuuttajatekniikan ansioista SC-pumppu voi toimia joko itsenäisesti tai sitä voidaan ohjata ulkoisen automatiikan kautta. Taajuusmuuttajayksikkö on monipuolinen ja tarjoaa esimerkiksi vika- ja käyntitiedot suoraan kiinteistönvalvontaan. Pumppu voidaan myös käynnistää ja pysäyttää ulkoisesti. Lisäksi se on liitettävissä osaksi kiinteistöautomaatiota MODBUS-väyläliitännän kautta.
SC-pumppu sopii lämmitykseen, tuloilmakojeisiin, käyttöveden yhteyteen ja jäähdytykseen. Lisäksi se sopii osaksi uusia innovatiivisia lämmön talteenottojärjestelmiä. SC-pumppu mahdollistaa hiljaisen patteriverkoston, koska pumpun avulla verkosto säätyy tarkasti. Myös energiatehokkuudeltaan SC on korkealla tasolla. Pumppu pitää paine-erot pieninä, vaikka kulutustilanteet vaihtelisivat merkittävästikin. Kun lämmöntarve on alhainen, pumppu pyörii pienemmillä kierroksilla. Vastaavasti lämmöntarpeen lisääntyessä pumpun pyörimisnopeus kasvaa portaattomasti energiaa säästäen.

Lisätietoja:
Kolmeks Oy
puh. 020 7521 31
fax 020 7521 200
www.kolmeks.fi

Laminaattia kovaan kulutukseen

Värisilmän Lattiamaailman Solid Plus -laminaattimallisto soveltuu kovaan kulutukseen sekä kodeissa että julkitiloissa.
Uusi mallisto koostuu neljästä välimerellisestä tammikuosista, joita ovat valkeaksi sävytetty Sardinian tammi 619 (kuvassa), tummasävyinen Korsikan tammi 620, vaalea Kanarian tammi 621 sekä lämminsävyinen Baleaarien tammi 622.
Laminaattilautojen viistereunat korostavat lankkukuosia valmiissa lattiassa. Syvyyttä lattiapintaan antaa Heliochrome-pintakäsittely, jossa mattapintaisen laminaatin puunsyihin on lisätty valoa kauniisti taittavaa kiiltoa. Laminaattien paksuus on 12 mm, pituus 1286 mm, leveys 210 mm ja käyttöluokka 23/33.

Lisätietoja:
Väritukku Oy
puh. (09) 849 141
www.varisilma.fi

ikoni_print
HAKU ( Rakennustaito )

UUTISET