Albert Edelfeltin koulusta Vuoden kohde
Suomen Sisäkattoyhdistys ry on valinnut Vuoden kohteeksi 2009 porvoolaisen Albert Edelfeltin koulun. Valinnassa kiinnitettiin huomiota uuden koulun tilasuunnittelun ainutlaatuiseen ja ennakkoluulottomaan tapaan yhdistää näyttävyys ja toimivuus. Valinnalla halutaan myös kiinnittää huomiota kouluympäristöjen hyvinvointiin ja olosuhteiden parantamiseen. Sisäkattoyhdistys ry on valinnut Vuoden kohteen 5 kertaa.
Vuoden kohteeksi valittu Albert Edelfeltin koulu valmistui kesällä 2009 ja oli alakattourakan osalta sekä kokoluokaltaan että vaatimustasoltaan mittava projekti. Porvoon suurimassa koulussa opiskelevat kaikki luokat ensimmäisestä yhdeksänteen. Kuuden sadan oppilaan koulu asettaa omat vaatimuksensa suunnittelulle, koska arki koulussa on energistä ja äänekästä. Erityinen haaste oli alakerran korkea aula, joka toimii myös ruokasalina. Aulan katto taittuu koko rakennuksen sisäkaton korkeudella kiintoisaksi kaltevan vinoksi kolmioksi. Tämä asetti muun muassa akustisia haasteita.
- Albert Edelfeltin koulun valinta vuoden sisäkattokohteeksi perustui nimenomaan onnistuneeseen tapaan yhdistää näyttävyys ja tilan toimivuus, toteaa Suomen Sisäkattoyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja
Pentti Seppänen.
- Huolellinen suunnittelu ja teknisen toteutuksen ammattitaito näkyvät vaativien tilojen hyvässä lopputuloksessa, kuten paikoin kahdeksan metriä korkeassa aulassa, liikuntasalissa ja akustiikaltaan lähes teatteritason näyttämöllä, Seppänen jatkaa.
Koulu on kaikilta osin suunniteltu mahdollisimman viihtyisäksi ja turvalliseksi. Suunnittelun lähtökohtana oli tontin muoto ja tehokas tilankäyttö, mihin päästiin koulurakennuksen viuhkamaisella muodolla ja osittaisella rinneratkaisulla. Ajoneuvo- ja huoltoliikenne koululle sijoitettiin eri puolelle rakennusta kuin oppilaiden pihat, mikä osaltaan lisää turvallisuutta.
- Kaiken kaikkiaan suomalaisessa kouluympäristössä tulisi jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota oppimisympäristön kokonaisvaltaiseen suunnitteluun. Kasvavat luokka- ja koulukoot ovat haastavia sekä oppilaiden että opettajien hyvinvoinnin kannalta. Huolella suunniteltu ja toteutettu fyysinen ympäristö edesauttaa myös henkistä hyvinvointia, sanoo Seppänen.