Aralta tukea yli 3300 erityisryhmien vuokra-asunnolle
ARA on antanut avustusvaraukset yli 3300 erityisryhmien
vuokra-asunnolle. Uusia asuntoja rakennetaan lähes 2700 ja vajaa 700
asuntoa peruskorjataan. Hankkeisiin sisältyy lisäksi noin 300
tavallista vuokra-asuntoa. Hankevalinnassa painotettiin
pitkäaikaisasunnottomille, kehitysvammaisille,
mielenterveyskuntoutujille sekä muistihäiriöisille vanhuksille
tarkoitettuja palvelu- ja tukiasuntoja.
Ehdollisia avustusvarauksia tehtiin noin 97 miljoonaa euroa kaikkiaan
77 hankkeelle. Hankkeiden muuhun rahoitukseen osoitettiin samalla noin
276 miljoonaa euroa korkotukilainavarauksia. ARA tekee hankkeen
lopullisen avustus- ja korkotukilainapäätöksen rakennustöiden alettua
vahvistamiensa kustannusten perusteella. Avustukset jakaantuvat neljään
tukiluokkaan, joiden enimmäisavustukset voivat olla 10 %, 25%, 40% ja
50% kustannuksista.
Arviolta noin kolmasosa ehdollisia avustusvarauksia saaneista
käynnistää hankkeen vuonna 2010. Suurin osa avustusrahasta kuluu viime
vuonna avustusvarauksen saaneiden hankkeiden avustamiseen. Viime vuonna
avustusvarauksia voitiin myöntää huomattavasti tätä vuotta enemmän.
Vuoden 2010 hankehaussa hakemuksia ARAan jätettiin yli 7000 asunnon
rakentamista ja korjaamista varten yhteensä noin 205 miljoonaa euroa.
ARA voi vuonna 2010 tehdä avustuspäätöksiä 110 miljoonaa euroa, joten
yli puolet hankkeista ei mahtunut avustusvarausten piiriin. Seuraava
hankehaku on syksyllä 2010.
ARAn johtokunta linjasi vuoden 2010 erityisryhmien hankevalintaa
kokouksessaan 11.3. Hankevalintaa täydennetään vielä muutamalla
hankkeella kevään aikana.