Hallitus edistää Lapin kaivoshankkeiden tarvitsemia liikenneyhteyksiä
Talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli 24.6.2010 Kolari-Pajalan kaivostoiminnan edellyttämien liikenneinvestointien toteuttamista. Väylähankkeiden yleissuunnittelua jatketaan, Kemin meriväylää parannetaan ja Suomen, Ruotsin ja kaivosyhtiön välisenä yhteishankkeena tehdään uusi ratayhteys rata- ja tiesiltoineen Pajalan kaivokselle. Kemi-Äkäsjoki –ratahanke toteutetaan jälkirahoitushankkeena, josta kaivosyhtiön osuus on puolet. Hallitus pyrkii siihen, että myös Suomen puolen Hannukaisen kaivos avataan lähitulevaisuudessa.
Liikenneministeri
Anu Vehviläinen on erittäin tyytyväinen hallituksen linjaukseen edistää Pajala-Kolari kaivoshanketta. Vehviläinen uskoo, että ministerivaliokunnan torstainen linjaus otetaan pohjoisessa myönteisesti vastaan.
- Pajala-Kolarin hankkeen väyläratkaisujen edistäminen on hieno osoitus työnsä aloittaneen pääministeri
Mari Kiviniemen hallituksen elinkeino-, liikenne -ja aluepolitiikan linjasta, sanoo Vehviläinen.
Ruotsin puolen kaivoshanke ja liikennejärjestelmän kehittäminen synnyttävät yhdessä keskimäärin 675 uutta työpaikkaa Suomeen vuosina 2010-2013. Rakennusvaiheen verotulojen lisäys Suomelle on arviolta 97 miljoonaa euroa. Vaikutukset Suomeen ovat merkittävät vielä kaivostoiminnan alettuakin. Kaivosten avaaminen myöhemmin Suomen puolella toisi myönteisiä lisävaikutuksia Suomelle. Kaivokset synnyttävät uusia kuljetuksia ja lisäävät rata- ja vesiliikenteeltä perittyjen maksujen tuottoja.