Rakennustaito
>
Uutiset
>
Innova kerrostalon passiivisaneeraus -kilpailun voittajataloyhtiö on valittu
Innova kerrostalon passiivisaneeraus -kilpailun voittajataloyhtiö on valittu
Riihimäen Kotikulma Oy talo 10 on valittu Innova kerrostalon passiivisaneeraus -kilpailun voittajaksi. Passiivisaneeraus näyttää tulevaisuuden korjausrakentamisen suuntaa taloyhtiöille. – Passiivisaneeraus antaa mahdollisuuden toistettavien ratkaisujen käyttöön kokonaisten asuinalueiden energiakorjauksissa. Kustannusvaikutukset ovat myös merkittävät: passiivisaneerauksella voidaan pienentää kerrostalon energiankulutuksen kuluja kymmenillä tuhansilla euroilla vuodessa, toteaa VTT:n erikoistutkija
Ilpo Kouhia. VTT on asiantuntijana mukana passiivisaneerauskohteessa ja toteuttaa kohteen seurantamittaukset.
Kilpailun voittajan valitsi tuomaristo, johon kuuluvat Paroc Oy Ab:n, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARAn, Lammin Ikkuna Oy:n ja Enervent Oy:n edustus. VTT toimi tuomariston esittelijänä, mutta ei osallistunut voittajan valintaan.
Tärkeä kriteeri voittajakohteen valinnassa oli tuomariston mukaan se, että passiivisaneeraus on mahdollista toteuttaa teollisesti esivalmistetulla ratkaisulla.
– Tällaisia innovatiivisia ja kustannustehokkaita ratkaisuja on kaivattu markkinoille, painottaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAa tuomaristossa edustanut arkkitehti
Sampo Vallius. ARAn intressissä on edistää rahoituksen turvin energiatehokkaita korjausrakentamisen hankkeita ja samalla varmistaa, että uusia rakentamisen malleja voidaan tulevaisuudessa soveltaa kohtuuhintaiseen ARA-tuotantoon.
– Energiatehokuutta ja sisäilmastoa parantavien toimenpiteiden lisäämistä perinteisiin julkisivu- ja putkiremontteihin tarvitaan, jotta kerrostalokannan energiatehokkuutta voitaisiin hallitusti parantaa. Kilpailua rahoittanut Sitra toivookin, että Innova-kilpailu lisää tällaisten kehittyneiden korjauspalveluiden tarjontaa, toteaa johtava asiantuntia
Jarek Kurnitski Sitran Energiaohjelmasta.