Rakennustieto
EtusivuYhteydenottoHaku
RY. Rakennettu ympäristö > Uusin lehti > Tulvariskit muuttavat rantarakentamisen edellytyksiä
Lehti: 1/2009 | Sivu: 26

Tulvariskit muuttavat rantarakentamisen edellytyksiä


Rakentaminen merenrannoille ja rantojen täyttömaille on 1980-luvulta lähtien lisääntynyt nopeasti Suomen rannikkokaupungeissa, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Uusia merellisiä asuntoalueita ja kaupunginosia on rakennettu kymmenien tuhansien asukkaiden ja työpaikkojen tarpeisiin, ja yhä suurempia rantarakentamishankkeita on suunnitteilla. Helsingissä vastaa toteutetun ja suunnitellun rantarakentamisen volyymi 1980-luvulta 2020-luvulle suurehkon suomalaiskaupungin kokonaiskerrosalaa. Kyseisten rakennuskohteiden yhteenlaskettu asukas- ja työpaikkamäärä lienee 2020-luvulla jo yli 170 000. Kaupungin ja rakennuttajien kokonaisinvestoinnit noussevat lähes kymmeneen miljardiin euroon.

Vesistöjen ranta-alueet – varsinkin merenrannat ja jokisuualueet – ovat niitä kohteita, joihin kiihtymässä olevan ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat kohdistumaan erityisen voimakkaina. Sen vuoksi on uuden rantarakentamisen suunnittelu hyvinkin vaativa tehtävä, joka edellyttää huolellista paneutumista riskinarviointiin ja pitkän aikavälin ilmastonmuutosprosesseihin. Rantarakentaminen synnyttää myös tarvetta rakennusteknisiin innovaatioihin ja uusiin rakentamistapoihin.

Suomen rannikoilla on tulvariski suurin Suomenlahden itäosissa, jonne merivesi pakkautuu kovien länsimyrskyjen aikana. Perämeren rannoilla pienentää jääkauden jälkeinen maankohoaminen tulvariskiä pitkällä aikavälillä, mutta voimakkaat etelämyrskyt saattavat aiheuttaa vakavia tulvatilanteita myös niillä alueilla. Hankalin on tilanne Pietarissa, jossa on kaupungin historian aikana mitattu yli neljän metrin tulvakorkeuksia, viimeksi vuonna 1906.

Ilmastonmuutosprosessin kiihtyminen


Maapallonlaajuista ilmastonmuutosta kiihdyttäviä tekijöitä ja muutosprosessin etenemistä sekä muutoksen arvioituja vaikutuksia on viime vuosina tutkittu intensiivisesti sadoissa kansainvälisissä tutkimushankkeissa ja -ohjelmissa. Tiedon lisääntyessä ovat pitkän aikavälin muutosta koskevat arviot ja ennusteet muuttuneet aikaisempaa hälyttävämmiksi. Ilmastoa lämmittävien kasvihuonekaasujen (hiilidioksidi, metaani, typpioksiduuli ja ns. cfc-yhdisteet ym.) pitoisuus ilmakehässä lisääntyy ihmisyhteisöjen toiminnan aiheuttamien edelleenkin kasvavien päästöjen johdosta – mutta myös sen vuoksi, että hiilidioksidia ilmakehästä poistavien maapallon luonnollisten hiilinielujen (valtameret, metsät ja maaperä) nielumekanismi heikkenee tai lakkaa kokonaan toimimasta. Muutosprosessin kiihtymisen pysäyttäminen edellyttää sekä nopeaa päästötasojen vähentämistä että nielumekanismien heikentymisen pysäyttämistä ja uusien nielujen kehittämistä.


Ilmastonmuutos lisää tulvariskejä merkittävästi


Tulvariskien lisääntymistä aiheuttavat valtamerien vähittäinen pinnannousu, Itämeren alueella voimistuvat eteläiset ja läntiset myrskyt sekä rankkasateiden voimistuminen. Tarkastelen tässä artikkelissa lyhyesti tulvariskejä koskevia ennusteita ja arvioita ja niiden huomioonottamista pääkaupunkiseudun suunnittelussa sekä hieman myös äkillisiin myrskytulviin varautumista.

Valtamerien pinnannousua aiheuttavat vesimassojen lämpölaajeneminen sekä mannerjäätiköiden ja vuoristojäätiköiden sulaminen ja rannikoiden jäätikköjen nopeutuva virtaaminen mereen. Hieman vaikuttaa myös suurten jokien mereen kuljettama maa-aines, joka on voimistuneen maaperäeroosion tulosta. Tällä hetkellä arvioidaan lämpölaajenemisen aiheuttavan runsaan kolmasosan merennoususta ja jäätikkömuutosten vajaat kaksi kolmasosaa. 1980- ja 90-luvuilla oli havaittu merennousu 2–3 mm vuodessa, mutta nykyisin se on jo yli 4 mm ja kiihtymään päin.

Maapallon korkeiden vuoristojen vuoristojäätiköt Pohjois-Amerikassa, Andeilla, Skandinaviassa, Huippuvuorilla, Alpeilla, Lähi-idässä, Keski-Aasiassa, Intiassa, Tiibetissä, Kiinassa ja Japanissa sulavat nykyisin kiihtyvällä vauhdilla. Niiden sulamisvesien vaikutus valtamerien pinnanousuun on kuitenkin melko vähäinen, mutta alarinteiden ja jokilaaksojen asutukselle ja maanviljelylle tulee jäätiköiden katoaminen olemaan valtava ongelma lähivuosikymmeninä.

Suurimmat kuivan maan vesivarastot sijaitsevat Grönlannin ja Etelämantereen valtavissa mannerjäätiköissä, joiden paksuus on useita kilometrejä. Niiden täydellinen sulaminen nostaisi valtamerien tasoa yli 70 m. Mannerjäätiköiden muutosprosesseja on viime vuosina tutkittu ja seurattu intensiivisesti useiden kansainvälisten tutkimushankkeiden ja -ohjelmien puitteissa. Niissä on mukana myös suomalaisia tutkijoita. Äskettäin julkaistiin tutkimusprofessori John Mooren johtaman Oulun, Lapin ja Liverpoolin yliopistojen yhteisen tutkimushankkeen tuloksia. Hankkeessa selvitettiin ja mallinnettiin valtamerien tason ja ilman lämpötilan riippuvuutta 2 000 vuoden aikaperspektiivillä vuodesta 200 vuoteen 2100.

Uusimpien arvioiden mukaan tulee valtamerien pinnanousu olemaan 1,2–2 metriä vuoteen 2100 mennessä, jollei ilmastonmuutoksen kiihtymistä kyetä lähitulevaisuudessa pysäyttämään. Tällä hetkellä etenee havaittu globaali ilmaston lämpeneminen kuitenkin nopeammin kuin missään kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n aikaisemmissa ilmastomalleihin perustuvissa skenaarioissa on ennustettu.

Suomenlahden alueella tulee myrskytulvien vaikutus lähivuosikymmeninä olemaan suurempi kuin vähittäisen merennousun, jota kompensoi jossain määrin rannikkomme jääkauden jälkeinen maannousu. Pahimmat Suomenlahden myrskytulvat sattuvat yleensä joulu-tammikuussa, jolloin Itämeren alueella vaikuttavat Atlantilta saapuvat voimakkaat matalapaineet ja niiden synnyttämät lounais-länsimyrskyt. Jos myrskyn voima ja Itämeren altaan vesimassojen hidas heilahteluliike vaikuttavat samansuuntaisesti, saattaa Suomenlahdelle pakkautua suuriakin vesimääriä.

Helsingissä koettiin korkein tähän mennessä mitattu myrskytulva tammikuussa 2005, kun meri nousi yli puolentoista metrin korkeudelle keskivedenpinnasta. Loviisassa nousi tulva silloin vajaaseen kahteen metriin, ja kovin lähellä oli tilanne, että Loviisan ydinvoimala olisi jouduttu pysäyttämään. Pietarissa tulva ylsi korkeudelle 2,5 m.

Suurin tulvakorkeus mitattiin Gudrun-myrskyn aikana Viron länsirannikolla, jossa meri nousi paikoin jopa korkeudelle 2,7 m. Suomenlahdella säästyttiin silloin suuremmilta vahingoilta, koska rajuimmat myrskytuulet kulkivat hieman Suomenlahden eteläpuolelta. On esitetty arvioita, että jos myrskyn keskus olisi kulkenut 70–80 km pohjoisempana, olisi myrskytulva Helsingissä voinut nousta yli kolmen metrin korkeudelle. Tulvalta ei säästytty myöskään Pohjanlahden rannoilla. Kemissä meri nousi lähes kahden metrin korkeudelle.

Helsingin merenrantojen rakentaminen ja maankäytön muuttuminen


Helsingin merenrantojen maankäyttö on jo parinkymmenen vuoden ajan ollut suurten muutosten kohteena. Merkittävä osa kaupungin uudisrakentamisesta on kohdistunut ranta-alueisiin, ja mittava rantarakentaminen tulee näillä näkymin jatkumaan myös lähivuosikymmeninä. Monet rannoilla aikaisemmin sijainneet teollisuuden, varastoinnin, teknisen huollon ja liikenteen toiminnat ovat siirtyneet tai siirtymässä muualle, ja näin vapautuvia ranta-alueita muutetaan asumisen, palvelujen ja toimitilojen keskittymiksi sekä rantapuistoiksi ja venesatamiksi.

Suurin muutos aiheutuu tavarasatamatoimintojen siirtymisestä kantakaupungista uuteen Vuosaaren suursatamaan, jonka toiminta käynnistyi joulukuussa. Vuosikymmenien kuluessa on kaupungin ranta-alueita myös kasvatettu laajoilla täytöillä. Lähivuosina otetaan uusia suuria rantarakentamiskohteita käyttöön myös Helsinkiin liitettävällä itäisellä liitosalueella. Länsimetron rakentaminen tulee synnyttämään uusia rantarakentamiskohteita Länsi-Helsingissä ja Espoossa.


Mikä on turvallista rantarakentamista pääkaupunkiseudulla?


Kun uutta kaupunkirakennetta suunnitellaan, pidetään yleisesti kestävän kehityksen mukaisena periaatteena, että rakentamisen elinkaariperspektiivin tulisi ulottua ainakin sadan vuoden päähän. Suurten rantarakentamishankkeiden suunnittelussa on sadan vuoden päähän ulottuva tulvariskien arvioiminen kuitenkin perin vaikea asia, koska pitkän aikavälin ilmastonmuutosarvioihin ja ennusteisiin liittyy niin suuria epävarmuustekijöitä. Sellaisessa tilanteessa tulisi suunnittelijoiden luonnollisesti pyrkiä noudattamaan terveen talonpoikaisjärjen mukaista varovaisuusperiaatetta – eli että laaditaan suunnitelmat ottaen huomioon pahimmat näköpiirissä olevat riskit.

Jos itse olisin tänään päättämässä mihin asetetaan vuoteen 2100 tähtäävässä rantarakentamisen suunnittelussa pysyvien rakenteiden alin taso, päätyisin alla olevan laskelman mukaisiin lähtökohtiin:

- Merenpinnan pitkän aikavälin nousuennuste + 1,2–2 m
- Korkeimmat todennäköiset myrskytulvat + 2,2–2,8 m
- Aaltoilun vaikutus rantaviivan läheisyydessä + 0,5–2 m
- Vähennetään maankohoamisen vaikutus - 0,2–0,3 m.

Tulokseksi saadaan, että pysyvää uutta kaupunkirakennetta ei enää tulisi rakentaa alle neljän metrin korkeudelle nykyisestä keskivedenpinnasta. Avointen merenselkien rannoilla tulee lisäksi ottaa huomioon aaltoilun vaikutus, joka voi paikoitellen olla hyvinkin merkittävä. Jos suunnittelun aikaperspektiiviksi valitaan 200 vuotta, joudutaan minimitasoa korottamaan vielä ainakin metrillä.

Jos yllä olevaa laskelmaa verrataan Helsingin ja Espoon uudempien jo toteutettujen ja parhaillaan suunnitteilla olevien rantarakentamiskohteiden rakentamistasoihin, näyttää tilanne melko synkältä. Alle kahden ja puolen metrin korkeudelle keskivedenpinnasta rakennettuja rakennuksia on pääkaupunkiseudun merenranta-alueilla nykyisin yli 800, ja varsin suuri osa niistä on melko uusia – asuinrakennuksia, toimitiloja, kouluja, päiväkoteja ja liikuntahalleja ym. Maanalaisiin tiloihin johtavia aukkoja ja luiskia on näissä riskikohteissa hyvinkin paljon, niiden joukossa myös Ruoholahden, Asema-aukion ja Hakaniemen metroasemat. Hämmästyttävimpiä uusia riskirakentamiskohteita ovat Eiranrannan uuden asuinalueen rannimmaiset asuinkerrostalot sekä eräät valmistumassa olevat Kyläsaarenrannan rakennukset.

Helsingin uusimmissa rantarakentamissuunnitelmissa on katu- ja korttelialueiden minimitasot nostettu pääosin kolmeen metriin nykyisestä keskivedenpinnasta. Se on selvä parannus aikaisempaan rantarakentamiseen, mutta onko sekään pitkällä aikavälillä turvallista ja kestävää rakentamista? Nähdäkseni ei ole – nykytiedon valossa se on pitkällä aikavälillä riskirakentamista, joka tulee aiheuttamaan tuleville ranta-asukkaille ja veronmaksajille huomattavia ongelmia ja kustannuksia.

Rantarakentamisen tarkemmassa suunnittelussa on varmaankin tarpeen laatia kustannusvertailuja esim. alimpien rakentamistasojen korottamisen ja mahdollisten jälkeenpäin tehtävien tulvasuojausrakennelmien ja korjaustoimenpiteiden arvioitujen kustannusten välillä. Nykyisin ei pääkaupunkiseudulla kuitenkaan ole erityisiä teknisiä esteitä uudisrakentamisen minimitasojen korottamiselle. Kalliolouheesta ja ylijäämämassoista on itse asiassa ylitarjontaa, koska maanalainen ja kalliorakentaminen on niin mittavaa.

Erityisissä kohteissa on tietenkin mahdollista rakentaa matalalle, jos rakenteet suunnitellaan sellaisiksi, että lyhytaikainen tulva ei aiheuta niille vahinkoja. Sellaisiin ratkaisuihin saatetaan joutua turvautumaan esim. silloin kun rakennetaan laajennuksia olemassa oleviin rakennuksiin.

Nykyisten riskikohteiden suojaamiskeinoja


Suomenlahden syys- ja talvimyrskyjen frekvenssi ja voimakkuus on lisääntynyt selvästi 1980-luvulta lähtien. Myrskyt ovat myös aiheuttaneet kohtalaisia tulvia – mm. vuosina 1990, 1999, 2005 ja 2007. Tammikuun 2005 Gudrun-myrsky vauhditti tulvariskien arviointia ja niihin varautumista Helsingin hallintokunnissa. Kaupunginjohtaja nimitti poikkihallinnollisen työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia suunnitelma tulviin varautumista ja tulvantorjuntaa varten. Työryhmän raportti valmistui joulukuussa 2005. Siinä tarkasteltiin meriveden pinnan äkillisestä noususta, Vantaanjoen vesistön pinnan noususta, rankkasadetulvista ja putkirikoista aiheutuvia riskitilanteita ja niihin varautumista.

Merenpinnan pitkän aikavälin noususta aiheutuvia uhkia ei raportissa kuitenkaan arvioitu. Siinä todettiin, että jatkotyönä tulisi valmistella kaupunkirakenteen kehittämistä ja tulvantorjuntaa koskeva strateginen toimenpidesuunnitelma, joka toimisi pohjana yksityiskohtaiselle kaavoitukselle ja rakentamiselle. Raportissa kiirehdittiin lisäksi hulevesistrategian laatimista. Se valmistui viime vuonna, ja pitkän aikavälin toimenpidesuunnitelma eli tulvastrategia on nyt viimeistelyvaiheessa.

Tulvariskikohteiden identifiointia ja riskien arviointia on viime vuosina tehty myös Espoon kaupungin ja Uudenmaan liiton toimesta.

Helsingin nykyisen kaupunkirakenteen merkittävimmät tulvariskialueet ovat Eteläsataman, Kauppatorin, Kluuvin, Katajanokan ja Pohjoisrannan vanhojen korttelien matalat alueet sekä Hakaniemen, Sörnäistenrannan ja muun itäisen kantakaupungin kuten myös Ruoholahden, Jätkäsaaren, Hietalahden ja Munkkisaaren matalalla sijaitsevat korttelit. Kluuvin matalin alue on Ateneumin ympäristö, joka on paikoitellen alle kahden metrin korkeudella keskivedenpinnasta. Liian matalalla sijaitsevia asuinrakennuksia on melko paljon myös Helsingin itäisissä lähiöissä, mm. Herttoniemenrannassa, Laajasalossa, Tammisalossa ja Marjaniemessä. Laajasalossa rakentaa kaupungin rakennusvirasto parhaillaan tulvavalleja suojaamaan matalalle rakennettuja kortteleita tulevilta myrskytulvilta. Talven 2005 tulva aiheutti alueella tuntuvia vahinkoja.

Koska vanhojen alueiden tasoja ei kyetä nostamaan, jää keinoksi verkostojen ja maanalaisten tilojen kulkuaukkojen suojaaminen, rakenteiden kestävyyden ja vedenpitävyyden parantaminen sekä pysyvien ja/tai väliaikaisten tulvasuojausrakenteiden pystyttäminen ja pumppauskaluston lisääminen. Valmiuksia äkillisten tulvahuippujen aiheuttaman suojaustarpeen hoitamiseen on viime aikoina lisätty pelastuslaitoksen ja rakennusviraston toimesta. Viime kesäkuussa järjestettiin Etelä-Suomen lääninhallituksen vetämänä monipuolinen hätätilaharjoitus, jolla pyrittiin parantamaan eri organisaatioiden valmiutta ja toimintakykyä äkillisissä myrsky- ja tulvatilanteissa.

Helsingin kaupunkimittausosasto sai viime syksynä valmiiksi koko kaupungin alueen kattavan uuden maanpinnan korkeustiedoston, johon on kirjattu 10 cm:n tarkkuudella maanpinnan ja rakenteiden korkeusasemat. Kartoitus laadittiin helikopterista uudella laserkeilausmenetelmällä. Tiedosto tarjoaa hyvät lähtökohdat tarkoille tulvariskianalyyseille ja tulvasuojausrakenteiden suunnittelulle. Korkeustiedosto tulisi antaa myös kaupungin tulvariskialueiden kiinteistöjen käyttöön, jotta ne voisivat tunnistaa omat suojausta vaativat kohteensa ja suunnitella omia tulvantorjuntatoimiaan hyvissä ajoin ennen seuraavaa myrskytulvaa, joka voi yllättää jo lähivuosina.

Uutta tietoa tarjolla yhteistyöhankkeissa


Hyödyllistä uutta tietoa kaupunkisuunnittelijoille ja tulvantorjuntatoimia toteuttaville tahoille tarjoavat monet Itämeren alueen rannikkokaupunkien ja tutkimuslaitosten yhteistyöhankkeet, joita EU:n komissio on viime vuosina rahoittanut. Jo toteutettuja hankkeita ovat mm. tutkimushankkeet ASTRA ja SEAREG, joissa kehiteltiin Itämeren alueen tulvariskianalyysien metodiikkaa ja hahmoteltiin ilmastonmuutoksen sopeutumisstrategioita ja toimintamalleja.

Hankkeiden koordinaattorina toimi Geologian tutkimuskeskus GTK. Samoja aihealueita tarkasteltiin myös äskettäin päättyneessä yhteistyöhankkeessa Municipal Responses to Climate Change Emergencies (MuniRes), jota koordinoi yhteispohjoismainen aluetutkimuslaitos Nordregio (entínen Nordplan). Parhaillaan alkamassa oleva tärkeä Itämeren alueen kaupunkien ja tutkimuslaitosten yhteistyöhanke on Climate Change: Impacts, Costs and Adaptation in the Baltic Sea Region (BaltCICA), jonka koordinaattorina toimii Suomen GTK.

Intensiivistä tutkimustyötä tehdään parhaillaan myös monissa saksalaisissa ja hollantilaisissa yliopistoissa ja rannikkokaupungeissa. Mm. Bremen, Hampuri ja Rotterdam pyrkivät olemaan eurooppalaisia kärkikaupunkeja haasteellisen ilmastopolitiikan toteuttamisessa ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varautumisessa. Myös Lontoossa valmistellaan ilmastonmuutoksen varautumisen strategiaa, jossa tulvariskeihin varautumisella ja tulvasuojelulla on tärkeä rooli. Hollannissa käytetään nykyisin jopa neljä miljardia euroa vuodessa rannikoiden tulvasuojausten parantamiseen ja vahvistamiseen.


Arkkitehti SAFA Kari Silfverberg.
Ympäristösuunnittelija. Helsingin kaupungin ympäristökeskus.

ikoni_print
HAKU ( RY. Rakennettu Ympäristö )