Museovirasto jakoi avustuksia vanhojen rakennusten korjauksiin
Museovirasto on jakanut vuoden 2010 valtionavustukset kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden
rakennusten korjauksiin. Myöntösumma oli yhteensä 1 289 000 euroa. Avustushakemuksia
saapui 447 ja avustus myönnettiin 161 kohteelle. Kohteiden kirjo on laaja hirsiaitan
pärekatosta vanhan höyryvoimalaitoksen tiilipiipun kunnostukseen.
Suurimpiin avustuksiin kuuluivat Sipoon vanhan kirkon kattorakenteiden korjaaminen,
johon myönnettiin 25 000 euroa sekä Söderskärin majakan kunnostus, jota tuettiin 50 000
eurolla. Pyhän Henrikin kirkon katon korjausta avustettiin edelleen 60 000 eurolla, Paimion
parantolan Ruusukellarille myönnettiin 30 000 euroa ja Summan kartanon tallin saviseinien
kunnostukseen 35 000 euroa.
Pääosa tämän vuoden avustuskohteista on yksityishenkilöiden omistamia rakennuksia
maaseudulla ja taajamissa. Avustuksilla tuetaan talonpoikaisten pihapiirien,
puukaupunkien asuinrakennusten ja maaseudun pienten hirsirakennusten
kulttuurihistoriallisen arvon säilymistä. Harvinaisten rakennustyyppien joukossa on mm.
mylly- ja saharakennuksia, kivikellareita ja hautausmaan hirsiaita. Oman ryhmänsä
muodostavat aiemmin julkisessa omistuksessa olleet, yksityisille myydyt rakennukset, kuten
VR:n rautatierakennukset ja teollisuusyhdyskuntien asuintalot.
Avustuksia suunnataan erityisesti restauroiviin ja konservoiviin töihin sekä toimenpiteisiin,
joilla tuetaan perinteisten ja käsityövaltaisten rakennustapojen säilymistä. Tavallisimpia töitä
ovat hirsikorjaukset, ikkunoiden ja vesikaton kunnostukset ja julkisivujen maalaustyöt.
Vuonna 2010 myönnettiin useita avustuksia seinä- tai kattomaalausten konservointiin.