Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset ja tiedotteet » Lehdistötiedotteet » Rakennustiedon RAKEVA-palkinto 2015 kiinteistöjohtaja Teppo Salmikivelle

Rakennustiedon RAKEVA-palkinto 2015 kiinteistöjohtaja Teppo Salmikivelle



Rakennustietosäätiön hallitus myönsi vuoden 2015 RAKEVA-palkinnon Helsingin yliopiston kiinteistöjohtaja Teppo Salmikivelle. RAKEVA-palkinto myönnetään henkilölle, ryhmälle, yritykselle tai järjestölle, joka on rakennusalalla edistänyt uusien toimintatapojen tai menetelmien soveltamista suunnittelussa tai rakentamisessa.

Palkinto myönnettiin seuraavin perusteluin: ”Teppo Salmikivi on ennakkoluulottomasti kehittänyt ja soveltanut hankkeen osapuolten yhteistoimintaan pohjautuvia toteutusmuotoja (mm. allianssi- ja yhteistoimintasopimukset). Teppo on myös ollut aktiivisesti mukana kehittämässä toimialan yhteisiä tietopalveluja ja sopimusmalleja Rakennustiedon toimikunnissa.”

RAKEVA-palkinnon ovat viimeksi saaneet
  • 2013 Rakennusvalvonnan johtaja Tapani Mäkikyrö, Oulun kaupunki, rakennusvalvonta
  • 2011 Toimialajohtaja Reijo Kangas, Tekes
  • 2009 Skanska Oy, toimitusjohtaja Juha Hetemäki
  • 2007 Konsernijohtaja, DI Risto Vahanen, Vahanen-yhtiöt
Lisäksi jaettiin kaksi ElämäntyöRAKEVA-palkintoa:

Arkkitehti Alpo Halme ElämäntyöRAKEVA-palkinto myönnettiin ansioista akustiikkasuunnittelun suomalaisen perustan luomiselle, pitkäjänteiselle kehittämiselle sekä sen tunnetuksi tekemiselle osana rakennussuunnittelua.

Arkkitehti Martti Jokinen ElämäntyöRAKEVA-palkinto myönnettiin Jokiselle tunnustuksena kansallisten arvorakennusten huolehtimisesta sekä keskiaikaisten kirkkojen kunnostuksen ansiokkaasta ohjaamisesta hänen toimiessaan museoviraston yliarkkitehtina.

Rakennustietosäätiö RTS:n hallituksen perustamaan palkintolautakuntaan kuuluivat tekninen johtaja Ilpo Peltonen, RAKLI ry; toimitusjohtaja Kim Kaskiaro, Talonrakennusteollisuus ry sekä arkkitehti Pauno Narjus, LPR-arkkitehdit Oy.

Rakennustietosäätiö RTS on yksityinen säätiö, jonka 52 taustaorganisaatiota edustavat koko Suomen kiinteistö- ja rakentamisalaa. RTS:n tarkoituksena on edistää sekä hyvää kaavoitus- ja rakennustapaa että hyvää kiinteistönpitotapaa. RTS toteuttaa tarkoitustaan monien muiden tehtäviensä ohella mm. jakamalla stipendejä sekä palkintoja alan kehittäjille.

Lisätietoja: Merja Laitinen, merja.laitinen@rakennustieto.fi, puh. 0207 476 301
« takaisin