Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset ja tiedotteet » Lehdistötiedotteet » Rakennustiedon RAKEVA-palkinto 2013 DI Tapani Mäkikyrölle

Rakennustiedon RAKEVA-palkinto 2013 DI Tapani Mäkikyrölle



Rakennustietosäätiön hallitus myönsi vuoden 2013 RAKEVA-palkinnon Oulun kaupungin rakennusvalvonnan johtajalle DI Tapani Mäkikyrölle. RAKEVA-palkinto myönnetään henkilölle, ryhmälle, yritykselle tai järjestölle, joka on rakennusalalla edistänyt uusien toimintatapojen tai menetelmien soveltamista suunnittelussa tai rakentamisessa.

Palkinto myönnettiin seuraavin perusteluin: ”Tapani Mäkikyrö on uudistanut rakennusvalvonnan roolia ennakko-ohjaukseen ja opastavaan neuvontaan. Hän on panostanut merkittävästi laadukkaan rakentamisen edistämiseksi ja säännösten tulkinnan yhtenäistämiseksi.”

RAKEVA-palkinnon ovat viimeksi saaneet
  • 2011 Toimialajohtaja Reijo Kangas, Tekes
  • 2009 Skanska Oy, toimitusjohtaja Juha Hetemäki
  • 2007 Konsernijohtaja, DI Risto Vahanen, Vahanen-yhtiöt

Lisäksi jaettiin kolme ElämäntyöRAKEVA-palkintoa:

Tampereen teknillinen yliopisto emeritusprofessori Teuvo Tolonen
ElämäntyöRAKEVA-palkinto myönnettiin ansioista rakennusalan opetusrakenteen uudistamisessa TTY:llä palvelemaan vahvasti tulevaisuuden tarpeita koko rakennusalan näkökulmasta. Tolonen on tuonut alan diplomi-insinööriopetukseen oman vankan käytännön kokemuksen ja yhdistänyt onnistuneesti elinkeinoelämän tarpeita akateemisiin vaatimuksiin.

Arkkitehti, TkL Pekka Lahti / VTT
ElämäntyöRAKEVA-palkinto myönnettiin uraa uurtavasta toiminnasta yhdyskunta- ja kaupunkisuunnitteluun liittyvän tutkimus-, kehitys- ja opetustoiminnan kehittämisessä sekä kestävän kehityksen toimintatapojen ja menetelmien soveltamisen edistämisestä yhdyskuntasuunnittelussa.

Emeritusprofessori, DI Juhani Kiiras
ElämäntyöRAKEVA-palkinto myönnettiin panoksesta rakentamistalouden suomalaisen perustan luomisessa, mihin kuuluvat mm. TALO-nimikkeistön sekä tuotannon ja hankkeen suunnittelu-, ohjaus ja valvontamenetelmien sekä niiden teoreettisen pohjan kehittäminen. Kiiras ansiokkaasti ylläpitänyt rakentamistalouden pitkäjänteistä koulutus-, tutkimus- ja kehitystoimintaa yritysten käytännön tarpeisiin.

Rakennustietosäätiö RTS:n hallituksen perustamaan palkintolautakuntaan kuuluivat tekninen johtaja Ilpo Peltonen, RAKLI ry, toimitusjohtaja Kim Kaskiaro, Talonrakennusteollisuus ry sekä arkkitehti Mari Matomäki, Arkkitehtitoimisto Hedman & Matomäki.

Rakennustietosäätiö RTS on yksityinen säätiö, jonka 52 taustaorganisaatiota edustavat koko Suomen kiinteistö- ja rakentamisalaa. RTS:n tarkoituksena on edistää sekä hyvää kaavoitus- ja rakennustapaa että hyvää kiinteistönpitotapaa. RTS toteuttaa tarkoitustaan monien muiden tehtäviensä ohella mm. jakamalla stipendejä sekä palkintoja alan kehittäjille.

Lisätietoja: Petri Neuvonen, petri.neuvonen@rakennustieto.fi, puh. 040 700 7862

Painokelpoisen kuvan palkituista voi ladata Rakennustiedon materiaalipankista hakusanalla rakeva.

« takaisin

Lehdistötiedote 30.8.2013