Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset ja tiedotteet » Lehdistötiedotteet » Tutkimus: Työtuolien päästöissä sisäilmaan selkeitä eroja

Tutkimus: Työtuolien päästöissä sisäilmaan selkeitä eroja


Rakennustietosäätiö RTS sr on selvittänyt Työsuojelurahaston tuella pehmustettujen työtuolien päästöjä sisäilmaan.

Laboratoriotesteissä selvisi, että työtuolien päästöt sisäilmaan vaihtelevat runsaasti. Osassa työtuoleja päästöjä ei ollut juuri lainkaan ja toisissa päästöt olivat huomattavia, joten työtuolien valinnalla voidaan vaikuttaa sisäilman laatuun. Päästöt olivat pääosin haihtuvia orgaanisia yhdisteitä ja formaldehydiä. Päästömittauksista vastasi VTT Expert Services Oy.

Työtuoleille tulossa M1-luokitus

M1-luokitus laajenee syksyllä 2016 pehmustettuihin työtuoleihin. Jo vuoden 2015 alusta on voinut hakea rakennusmateriaalien ja ilmanvaihtotuotteiden lisäksi luokitusta päällystämättömille huonekaluille, kuten pöydille, lipastoille ja hyllyille.

”Hyvä sisäilmasto edellyttää sisäilma-asioiden huomioon ottamista suunnittelun, rakentamisen ja käytön kaikissa vaiheissa. Sen lopulliseen laatuun vaikuttavat monien muiden tekijöiden ohella sisätilojen rakennusmateriaalit, huonekalut ja sisustusmateriaalit”, sanoo Rakennustietosäätiö RTS:n luokituspäällikkö Laura Sariola.

Rakennusmateriaalien päästöluokitus esittää vaatimukset tavanomaisissa työ- ja asuintiloissa käytettäville materiaaleille hyvän sisäilman laadun kannalta. Päästöluokitukset myöntää Rakennustietosäätiö RTS sr.

Lisätiedot, luokituspäällikkö Laura Sariola, Rakennustietosäätiö RTS sr. laura.sariola@rakennustieto.fi, puh. 040 8325750

Rakennustietosäätiö RTS on yksityinen säätiö, jonka 52 taustaorganisaatiota edustavat koko Suomen kiinteistö- ja rakentamisalaa. RTS:n tarkoituksena on edistää sekä hyvää kaavoitus- ja rakennustapaa että hyvää kiinteistönpitotapaa. RTS toteuttaa tarkoitustaan monien muiden tehtäviensä ohella mm. jakamalla stipendejä sekä palkintoja alan kehittäjille.
« takaisin