Korkean rakentamisen suosio jatkaa kasvuaan, jonka myötä myös tarve ajantasaiselle ohjeistukselle lisääntyy.
Helsingin kaupunki on laatinut nykyisin laajalti käytössä olevan ohjeen vuonna 2018. Tämän jälkeen on valmistunut useita kohteita, joiden myötä tietoa ja osaamista on kertynyt runsaasti.
Vuosien aikana kertynyt korkean rakentamisen osaaminen on vaarassa kadota etenkin eläköitymisten myötä, ellei sitä ryhdytä kirjaamaan järjestelmällisesti talteen. Projektit ovat erittäin vaativia, joten asiantuntijoiden hiljaisen tiedon kerääminen on merkittävä keino myös tulevien hankkeiden onnistumisen kannalta.
Metropolian rakennusarkkitehtiopiskelijat Aleksi Hämäläinen ja Mikko Markovaara keräsivät asiantuntijoiden tietotaitoa näistä hankkeista haastattelututkimuksen avulla osana opintoihin kuuluvaa innovaatioprojektia. Projekti toteutettiin Rakennustieto Oy:lle yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Tavoitteena oli kerätä asiantuntijoille kertyneitä kokemuksia sekä mielipiteitä siitä, miten ja miltä osin korkean rakentamisen ohjetta tulisi kehittää ja päivittää.
Tutkimus osoitti, että vaikka vuoden 2018 ohje onkin päivittämisen tarpeessa, se koetaan silti pääosin toimivaksi kokonaisuudeksi. Moni haastatteluun vastanneista kertoo käyttäneensä ohjetta ennen kaikkea tarkastuslistana, jonka avulla projekteja on käyty läpi kohta kohdalta.
Useimmat vastaajat kokivat ohjeen myös sisällöltään riittävän laajaksi, joskin hieman epätarkaksi. Jotta uudesta ohjeesta ei tulisi liian raskaslukuinen, ratkaisuksi esitettiin viittauksia muihin aihetta tukeviin ohjeisiin. Nykyinen ohje on niin ikään varsin tekstipainotteinen; lähes jokainen vastaaja toivoi siihen lisää kuvia tai kaavioita.
Yhteistyö kaikissa rakentamishankkeissa on tärkeää, mutta korkean rakentamisen projekteissa se korostuu aivan erityisesti. Asia nousi esiin jokaisessa haastattelussa: osapuolten välinen yhteistyö ja tiedon välittyminen koetaan ratkaisevaksi tekijäksi projektin onnistumisen kannalta. Uuden ohjeen toivotaan edesauttavan suunnitelmien yhteensovittamisen sujuvuutta sekä ohjaavan osapuolia aktiivisempaan dialogiin.
Yhteistyön ohella myös kolmannen osapuolen suorittamat tarkastukset koettiin merkittäväksi hankkeen laadun parantajaksi. Monella on kokemuksia siitä, että hyvät ja perusteelliset tarkastukset ovat tuoneet tärkeitä kehityskohteita esille, jolloin ne on myös voitu korjata ajoissa. Tämän ansiosta rakentamisen laatu parani, ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä.
Toisaalta osa vastaajista oli sitä mieltä, että ulkopuolisiin tarkastuksiin tarvitaan aiempaa kattavampaa ohjeistusta, täsmennyksiä pätevyysvaatimuksiin sekä lopputuloksena laajempi ja sisällöltään selkeämpi raportti. Näin eri osapuolet saisivat enemmän irti ulkopuolisten tarkastajien tuottamasta tiedosta.
Talotekniikan osalta merkittävimmiksi teemoiksi nousivat hormivaikutus ja painesuhteet. Näiden sovitusten onnistuminen vaikuttaa suoraan rakennuksen turvallisuuteen ja käytettävyyteen. Haastateltavien mukaan suunnittelualojen yhteistyö tulisi aloittaa varhaisemmassa vaiheessa. Tällöin vältyttäisiin yhteensovitusongelmilta, jolloin sekä kustannus- että aikatauluhaasteet vähenisivät.
Korkeiden rakennusten koon vuoksi myös niiden stabiliteettiin liittyvä ohjeistus on merkittävässä asemassa. Kuten monessa muussakin aihealueessa, tässäkin yhteensovitusten ja vastuiden ohjeistus koetaan tärkeäksi tekijäksi suunnitelmien laadun varmistamisessa.
Etenkin varhaisen vaiheen ohjaukseen ja vastuisiin liittyvät kysymykset on koettu stabiliteetti- ja lujuuslaskelmiin liittyvässä RAK-02-ohjekortissa liian epämääräisiksi. Tähänkin parhaaksi ratkaisuksi nähdään sujuvampi kommunikointi sekä ohjeessa olevat viittaukset ulkopuolisiin ohjeisiin.
Pätevyyksien tarkastelu korkeassa rakentamisessa koetaan aiempaa merkityksellisemmäksi. Ohje on ottanut kantaa kelpoisuuksiin, mutta sen koetaan olevan liian epätarkka ja vaativan uudenlaista tarkastelua.
Moni vastaajista kokee, että edes nykyinen “poikkeuksellisen vaativa” -luokitus ei välttämättä riitä korkean rakentamisen hankkeissa mukana olemiseen. Kohteet poikkeavat selkeästi normaaleista rakentamishankkeista, jolloin pätevyysvaatimustenkin pitäisi olla erilaiset. Yksi ratkaisu olisi tehdä oma vaativuusluokituksensa korkeille rakennuksille. Luokitusvaatimus nousisi aina kun tietty kerrosmäärä saavutetaan. Näin työntekijöiden osaaminen voitaisiin taata ja projektien laatu olisi tasavertainen.
Lisäksi moni tunnistaa ongelmaksi sen, että korkean rakentamisen hankkeiden parissa työskentelee vain tietty, jokseenkin rajallinen joukko ihmisiä. Tämä on ongelmallista juuri hiljaisen tiedon viemisessä eteenpäin: asiantuntijoita eläköityy ja uusia tarvittaisiin mukaan projekteihin. Ratkaisuksi ehdotetaan, että kaikki korkeaan rakentamiseen perehtyneet henkilöt, myös avustavat työnjohtajat ja suunnittelijat, olisi kirjattu ylös, jotta viranomaisillakin olisi heistä tiedot. Näin joukkoa saataisiin kasvatettua, kun tiedettäisiin, keillä on käytännön kokemusta korkean rakentamisen hankkeista.
Uusi rakentamislaki teki hiililaskennasta pakollisen suurimpaan osaan rakennushankkeita. Nykyinen ohje ei käsittele ollenkaan korkean rakentamisen hiililaskentaa, ja vastaajista moni on sitä mieltä, että sen pitäisi.
Rakentamisala on yksi suurimmista päästöjen tuottajista, ja etenkin betonilla on merkittävä rooli. Vähähiilinen betoni on kuuma puheenaihe, ja sen ominaisuuksista on jo paljon tietoa. Hiililaskenta tulisi ottaa mukaan jo hankkeen alkumetreillä, jotta sen vaikutukset pystyttäisiin huomioimaan mahdollisimman aikaisin.
Tämä tutkimus osoitti, että suuri osa rakentamisalan tiedosta on edelleen henkilökohtaista, dokumentoimatonta osaamista. Uusi ohje laaditaan juuri tämän tiedon pohjalta ja se tulee olemaan käytännönläheinen työkalu korkeiden rakennusten suunnitteluun ja toteutukseen sekä lisäksi hiljaisen tiedon välittäjä.
Aleksi Hämäläinen ja Mikko Markovaara
