Hyvää sisäilmaa ja kestävää rakentamista tukeva vapaaehtoinen M1-luokitus on ollut käytössä Suomessa vuodesta 1996. Emeritusprofessori Olli Seppäsen mukaan luokitus on parantanut sisäilman laatua ja yhdessä Sisäilmastoluokituksen kanssa mahdollistanut myös energiatehokkuuden parantamisen silloin kun käytetään M1-luokiteltuja materiaaleja. Tämä johtuu siitä, että ilmanvaihtoa voidaan pienentää, jos materiaaleista irtoaa sisäilmaan vähemmän epäpuhtauksia.
”Sisäilmaluokituksen kehittäminen lähti liikkeelle 1980-luvun alussa, kun sisäilman laadun havaittiin huonontuneen yleismaailmallisesti, mutta erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Pohjoismaissa. Ilmiö nimettiin Sairas rakennus -oireyhtymäksi. Kun sisäilman koostumusta mitattiin, löydettiin paljon erilaisia kemiallisia yhdisteitä, jotka heikensivät sisäilman laatua”, kertoo M1-luokituksen kehittämisessä aktiivisesti mukana ollut LVI-tekniikan emeritusprofessori Olli Seppänen.
Sisäilman epäpuhtauksien pitoisuuksia lisäsivät 1970-luvun energiakriisin seurauksena vielä 1980-luvulla tehdyt toimenpiteet rakennusten ilmavuotojen, ilmanvaihdon ja energiankulutuksen pienentämiseksi.
”Vuonna 1993 Suomessa ensimmäisen kerran pidetty kansainvälinen Indoor Air -konferenssi, joka jatkoi 1980-luvun alussa aloitettua kansainvälistä sisäilmastokongressien sarjaa, toimi meillä herättäjänä sisäilmastokysymyksiin. Samalla saatiin kansainvälinen yhteenveto sisäilman epäpuhtauksista ja syistä Sairas rakennus -oireyhtymän taustalla”, konferenssin puheenjohtajana toiminut Seppänen sanoo.
Sisäilma-asioista innostuneet tutkijat olivat järjestäneet ensimmäisen kotimaisen Sisäilmastoseminaarin jo 1987 silloisen Teknillisen korkeakoulun LVI-laboratoriossa. Seminaarin ja Finlandia-talossa pidetyn tuhannen hengen konferenssin järjestelyjä varten perustetun yhdistyksen nimi muutettiin Sisäilmayhdistykseksi, kun todettiin että toimintaa oli tärkeää jatkaa.
”Silloin todettiin, että sisäilmaongelma on vakava kysymys. Sitä ei voitu ratkaista niin, että suunnittelijat määrittelisivät yksittäisten epäpuhtauksien maksimimäärän tai emission rakennuksissa, vaan tarvittiin mahdollisimman yksinkertainen menetelmä. Monien vaiheiden kautta päädyttiin tähän M1-luokitukseen, jossa rakennusmateriaaleille myönnetään hyväksynnät mittaamalla niistä sisäilmaan kohdistuvia kemiallisia päästöjä.”
Sisäilman epäpuhtauksista ensimmäisenä nousi esiin formaldehydi, jonka primäärilähde olivat lastulevyt ja muut liimatut puutuotteet.
”Formaldehydin merkitys tiedostettiin melko nopeasti. Luokituksen myötä halpatuontituotteet katosivat markkinoilta ja teollisuus ryhtyi kehittämään tuotteita, jotka täyttivät terveysvaatimukset”, Seppänen mainitsee.
Sisäilmayhdistys käynnisti 1990-luvun puolivälissä neuvottelut Rakennustietosäätiön kanssa, jotta luokitus saataisiin leviämään materiaalivalinnoista päättäville arkkitehdeille.
”Rakennustietosäätiö näki tässä hyvän mahdollisuuden alan tarpeiden täyttämiseen, ja siitä luokitus lähti kehittymään. Alkuvaiheessa nimenä oli pintamateriaaliluokitus, joka koski ainoastaan pintoihin tulevia rakennusmateriaaleja”, Seppänen kertoo.
M1-luokiteltu tuote on tutkitusti vähäpäästöinen ja täyttää tiukat raja-arvot muun muassa haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC), formaldehydin ja ammoniakin osalta. Lisäksi tuotteelta vaaditaan hyväksyttävää hajua.
”Myöhemmin M1-luokitukseen otettiin mukaan myös muut materiaalit, ilmanvaihtolaitteet ja kalusteet.”
Olli Seppänen arvostaa luokituksen kokonaisvaltaisuutta.
”Myös ilmanvaihtolaitteet ja huonekalut voivat tuoda epäpuhtauksia sisäilmaan, ja siksi ne testataan kuten rakennusmateriaalit. Jouduin itse muuttamaan pois työhuoneestani toimiessani professorina Otaniemessä, kun hankin sinne uudet huonekalut.”
Seppäsen mukaan teollisuus ei alussa lähtenyt hyökyaallon lailla laajasti liikkeelle rakennustuotteidensa luokituksessa, mutta edistykselliset yritykset ottivat luokituksen nopeasti käyttöön, koska ne näkivät sen myös markkinointivälineenä.
”Maalipurkkien kylkeen tuli nopeasti M1-leima. Maaliteollisuus, Tikkurila etunenässä, sekä rakennuslevyteollisuus olivat edelläkävijöitä, joita muut lähtivät seuraamaan, kun arkkitehdit alkoivat vaatia luokiteltujen materiaalien käyttöä rakennuskohteiden työselityksissä”, hän kertoo.
Olli Seppäsen mukaan yksi keskeinen tekijä, joka edesauttoi luokituksen hyväksyntää ja käyttöönottoa, oli sisäilman laadun yhdistäminen sekä ilmanvaihtoon että päästöihin.
”Johtopäätöksenä oli, että jos päästöjä pienennetään, niin ilmanvaihdon tarve pienenee. Tällöin sisäilman kannalta turvallisista materiaaleista saatiin selvä kytkös ilmanlaadun lisäksi energiatehokkuuteen ja energiansäästöön.”
Eurooppalaisessa ilmanvaihtostandardissa EN 16798 ilmanvaihdon määrittelyssä lasketaan yhteen materiaaliemissioiden ja muun ihmisen toiminnan aiheuttama ilmanvaihdon tarve. Kuten standardin ensimmäisessä versiossa 2000-luvun alussa, myös parhaillaan uusittavassa versiossa ilmanvaihdolla on kolme luokkaa rakennusmateriaalien päästöistä riippuen.
”Pienintä ilmanvaihtoa voidaan käyttää silloin kun käytetään hyvin vähäpäästöisiä materiaaleja. Keskimmäistä ilmanvaihtoa saadaan käyttää silloin kun käytetään vähäpäästöisiä materiaaleja. Suurinta ilmanvaihtoa edellytetään, jos ei käytetä vähäpäästöisiä materiaaleja”, Seppänen täsmentää.
Standardi on vaikuttanut myös kansainvälisesti ilmanvaihdon mitoitukseen, mutta niin ikään päästöjen luokitukseen.
”Suomalaiselle luokitukselle annettiin eräänlainen tunnustus jo standardin ensimmäisessä versiossa, kun todettiin, että vähäpäästöinen rakennus voidaan määritellä muun muassa käyttäen suomalaista luokitusmenetelmää. Suomessa luokitus on vähän yksinkertaisempi kuin eurooppalaisessa standardissa, joskin yksinkertaisuudessaan hyvin toimiva.”
Sisäilmastoluokituksessa on määritelty, että ilmanvaihdon mitoituksessa voidaan käyttää kohtuullisia ilmavirtoja, jos vähintään 80 prosenttia pintamateriaaleista on M1-luokiteltuja.
30 vuotta käytössä ollut vapaaehtoinen, mutta vahvan aseman saavuttanut M1-luokitus on Olli Seppäsen mukaan sekä parantanut sisäilman laatua että mahdollistanut hyvän energiatehokkuuden.
”Oireilu ja valitukset sisäilmasta ovat vähentyneet siitä, mitä ne olivat 1980-luvulla Sairas rakennus -oireyhtymän yhteydessä. Samalla ilmanvaihdon mitoitusarvot ovat sisäilmastoluokituksen ansiosta pysyneet kohtuullisina, eikä viranomaisvaatimuksia ole tarvinnut ryhtyä kiristämään ja kehittämään monimutkaisempia menetelmiä ja kriteereitä hyvän sisäilman varmistamiseksi.”
Tämän vuoden aikana valmistuu jo viides uudistettu ja päivitetty versio Sisäilmastoluokituksesta, jossa on Seppäsen mukaan onnistuttu kokoamaan kansainvälisesti ainutlaatuisella tavalla kaikki sisäympäristöön vaikuttavat tekijät yhdeksi helposti käytettäväksi kokonaisuudeksi.
”On hienoa, että Suomessa rakennusmateriaalien M1-päästöluokitus on integroitu osaksi laajempaa sisäilmastoluokitusta. Sisäilmastoluokitus on hyväksytty meillä sisäilmaston hyväksi laatustandardiksi, jossa on huomioitu kokonaisuutena muun muassa lämpöolot, ilmanlaatu, ilmanvaihto, puhtaus ja materiaalit samassa paketissa.”
Seppäsen mukaan suomalainen Sisäilmastoluokitus tarjoaisi edistyksellisenä ja helppokäyttöisenä kokonaisuutena hyvän pohjan entistä pidemmälle viedylle kansainväliselle standardisoinnille, mutta läpimurtojen saavuttamista jo vuosikymmeniä jatkuneissa standardisointipyrkimyksissä rajoittavat etenkin suurten maiden omat intressit ja erilaiset järjestelmät.
”Alan tutkimus, sisäilmastokongressit ja keskustelut yhteistyöstä jatkuvat ja sisäilma-asioihin kytkeytyy uusia huomioitavia asioita. On mielenkiintoista nähdä miten EU-tason ympäristö- ja kiertotalousvaatimukset nivoutuvat jatkossa materiaalien päästöluokitukseen. Suomessa on sisäilma-asioissa ja niiden kehittämisessä tärkeää, että yhteistyö Rakennustiedon ja Sisäilmayhdistyksen kesken jatkuu, vaikka M1-päästöluokitus on kokonaan Rakennustiedon hallinnassa.”
Rakennustietosäätiö RTS s.r.:n PT41 Sisäilmasto -päätoimikunta ylläpitää ja kehittää sisäilmastoon liittyviä luokituksia. Päätoimikunnassa ovat edustettuina laajasti kiinteistö- ja rakentamisalan näkökulmat ja asiantuntemus, jotka ovat keskeisiä hyvän ja laadukkaan sisäympäristön saavuttamisessa ja ylläpidossa. M1-päästö- ja puhtausluokitusten hakemusten käsittely siirtyi Rakennustietosäätiö RTS:stä Rakennustieto Oy:lle vuonna 2021.
Rakennustieto Oy:n hakemusportaalin kautta voit hakea M1-päästöluokitusta rakennusmateriaaleille ja kiintokalusteille sekä M1-puhtausluokitusta ilmanvaihtotuotteille: https://hakemukset.rakennustieto.fi/fi-FI/
