
Sisäilmastoseminaari järjestetään 10.3.2026 Messukeskuksen Kokoussiivessä. Tänä vuonna teemana on korjausrakentaminen. Korjausrakentaminen on tärkeässä roolissa ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ja kiertotalous on yksi tehokas tapa vähentää päästöjä. Samalla on kuitenkin tärkeää turvata, että sisäilman laatu säilyy hyvänä. Tähän tarvitaan tutkimusta, laadunvarmennusta ja hyviä käytänteitä, mukaan lukien vapaaehtoiset ympäristöluokitukset.
Hyvän sisäilman laadun yksi takaaja on M1-puhtausluokitus. M1-tuotepäällikkö Anniina Telkkälä selvitti diplomityössään uusien voiteluaineiden soveltuvuutta M1-puhtausluokitukseen sekä Pohjois-Euroopan markkinamahdollisuuksia. Diplomityön tulokset ovat esillä posterinäyttelyssä. Anniina on itse paikalla kertomassa työstään klo 10.00–10.30. Tule kuulemaan muun muassa, mitä pohjoiseurooppalaiset testauslaboratoriot ja asiantuntijat ajattelevat M1-puhtausluokituksen potentiaalista kansainvälisesti!
Seminaarissa järjestetään ensimmäistä kertaa Keskustelutori, jonne voit tulla keskustelemaan mielenkiintoisten sisäilmateemojen äärelle alan asiantuntijoiden kanssa. Rakennustiedosta M1-tuotepäällikkö Hanna Leppänen toimii moderaattorina aiheesta ”Materiaalien ja kalusteiden aiheuttamat haasteet sisäilman laadulle” ja Rakennustietosäätiöstä tutkimusjohtaja Katja Tähtinen aiheesta ” Rakennusmateriaalien uudelleenkäyttö ja sisäilman laatu; riskienhallinta ja luottamuksen rakentaminen”. Tervetuloa keskustelemaan Valo-näyttelytilan pohjoispäätyyn kello 12.30–13.00!
Rakennustiedolla on myös oma ständi samassa näyttelytilassa, aivan Keskustelutorin läheisyydessä, joten piipahdathan sielläkin rupattelemaan kanssamme ja kuulemaan palveluistamme.
Lue lisää Sisäilmastoseminaarista tapahtuman kotisivuilta:
Sisäilmastoseminaari 2026 Messukeskus, Kokoussiipi | Sisäilmayhdistys